Raision toimitusjohtaja tyytymätön konsernin myynnin kehitykseen − liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna 4,8 prosenttia
Kireä hintakilpailu näkyy Breakfast, Snacking & Food Solutions -segmentin kotimaan teollisuusmyynnissä.Elintarvikekonserni Raision huhti–kesäkuun liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna 4,8 prosenttia ollen 54,5 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi hieman ja oli 7,9 miljoonaa euroa.
”Myönteisestä tuloskehityksestä huolimatta emme voi olla tyytyväisiä toisen vuosineljänneksen myynnin kehitykseen”, toteaa tiedotteessa toimitusjohtaja Pasi Flinkman.
Kireästä hintakilpailusta johtuen Breakfast, Snacking & Food Solutions -segmentin kotimainen teollisuusmyynti jäi viime vuoden vastaavasta tasosta, vaikka pääbrändien kuluttajamyynti on kehittynyt hyvin.
Konserni on kuluneen puolen vuoden aikana järjestellyt toimintojaan uudelleen. Maaliskuun lopussa se luopui kasviproteiiniliiketoiminnasta ja huhtikuussa käynnistettiin Elovena-liiketoiminta Espanjassa.
”Puolet liikevaihdostamme tulee Suomen ulkopuolelta”, Flinkman kertoo tiedotteessa.
Raisiolla on henkilöstöä seitsemässä maassa ja vientiä yli 40 markkinaan ympäri maailman.
Konsernin tammi–kesäkuun liikevaihto pysytteli lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna ja oli 112,4 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi muutamalla miljoonalla 14 miljoonaan euroon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




