Kuljetusalan järjestön puheenjohtaja kärysi kesällä ratista: "Eipä siinä paljon puolustelemista ole"
SKAL:n puheenjohtaja sai rikoksesta 45 päiväsakkoa. Taustalla oli kostea ilta.
SKAL:n puheenjohtaja Jani Ylälehto kertoo tehneensä virhearvion, kun ei kertonut liiton muulle johdolle kärystä tuoreeltaan. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Kuljetusalan yhtiöitä edustavan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:n puheenjohtaja Jani Ylälehto on kärynnyt ratista.
Ylälehto, 49, on saanut syyttäjän rangaistusmääräyksen rattijuopumuksesta ajettuaan poliisin puhallusratsiaan viime elokuussa Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla. Tarkkuusalkometrillä tehdyllä puhalluskokeella hänellä oli varmuusvähennyksen jälkeen alkoholia uloshengitysilmassa 0,23 milligrammaa litraa kohden, kun rattijuopumuksen raja on 0,22.
Hän sai syyttäjän syyskuussa antaman rangaistusmääräyksen mukaan 45 päiväsakkoa, mistä koitui Ylälehdon tuloilla maksettavaa 2 430 euroa.
Ylälehto kertoi perjantaina STT:lle olleensa viettämässä viikonloppua Power Truck Show -tapahtumassa Alahärmässä. Kuljetusalan yrittäjä Ylälehto ajoi poliisin ratsiaan henkilöautolla tapahtuman jälkeisenä sunnuntaina.
”Harmittaa älyttömästi virhearvio”, Ylälehto kertoi.
Hän kertoo puhaltaneensa tapahtuma-aamuna alkometriin sallitun lukeman ja odottaneensa vielä pari tuntia ennen ajamaan lähtöä. Siksi hän kertoo olleensa yllättynyt, kun rattijuopumuksen raja kuitenkin ylittyi.
”Näin kävi. Eipä siinä paljon puolustelemista ole.”
Rattijuopumuksen seurauksena hänen BECE-luokan ajokorttinsa meni hyllylle, mutta sittemmin Ylälehto kertoo saaneensa ajo-oikeutensa takaisin.
Ylälehdon sakoista ensimmäisenä kertoneen Ilta-Sanomien mukaan hän ei ollut kertonut SKALin muulle johdolle saamastaan rangaistuksesta. Hän vahvistaa saman STT:lle.
”Ehkä vähän naivisti ajattelin, että se oli yksityishenkilönä tapahtunut asia. Arvioin sitä sillä lailla päältä ajatellen väärin. Olisi pitänyt heti silloin informoida, mutta ei tuollaista oikein opeteta missään”, hän sanoi.
Ylälehto ei ole toistaiseksi ajatellut, miten rattijuopumustuomio vaikuttaa hänen asemaansa edustamansa järjestön puheenjohtajana.
”Se otetaan vastaan, mitä tulee.”
Ylälehto kertoo olevansa pahoillaan siitä, mitä hänen kärynsä aiheuttaa järjestölleen.
Pihtiputaalla Keski-Suomessa asuva Ylälehto on toiminut Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:n puheenjohtajana vuodesta 2020.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




