Teatterisyksy tarjoaaklassikoita ja uutta kotimaista
Vanhin suomenkielinen ammattiteatteri, 140-vuotisjuhliaan viettävä Suomen Kansallisteatteri tarjoaa syyskaudella seitsemän ensi-iltaa kantavana teemana yhteiskunta ja vastuu. Juhlavuoden näytelmä on Patriarkka, joka kuvaa yhteiskunnallisen vallanvaihdon aikaa.
Tarjolla on myös kolme muuta kotimaista kantaesitystä: Michael Baranin Aie, Jussi Moilan Neuvostoliitto sekä näyttämöversio Mikko Rimmisen Finlandia-palkitusta romaanista Nenäpäivä.
Satavuotias Joensuun kaupunginteatteri esittää uuden tulkinnan Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä Kirsikkapuisto. Syksyn naurupommina nähdään farssi Munaako herra ministeri.
Syksyn viimeinen ensi-ilta on Miika Nousiaisen kirjaan pohjautuva komedia Vadelmavenepakolainen.
70-vuotta täyttävä Vaasan kaupunginteatteri tuo näyttämölle vanhan suosikin Puntilan isännän Matti-renkinsä kanssa. Brittikomedia Joulu lähtee lapasesta saa ensiesityksensä Suomessa. Viirun ja Pesosen joulu taas kertoo Viiru-kissan ensimmäisestä joulusta.
Rovaniemen kaupunginteatterin syksyn kohokohta on Satumaa-tangomusikaali. Maakuntaakin kiertävä Maaninkavaara kertoo kestävyysjuoksun maineen palauttamisesta haaveilevasta Martista. Lapin Alueteatterin ohjelmistossa on myös esitys lapsille, Siiri ja kamala possu.
Kemin kaupunginteatterin Mörköjen yö on humoristinen kertomus lasten peloista. Skottilaisessa menestysnäytelmässä Pyykkärit neljä naista kohtaa yleisessä pyykkituvassa uudenvuodenaattona. Komedia Diivat lupaa naurattaa.
Kajaanin kaupunginteatteri tarjoaa hulvattoman tulkinnan Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijasta musiikin siivin. Karkkipäivä on hauska mutta ironinen näytelmä suomalaisesta perhe-elämästä ja olosuhteista, joiden toivoisi olevan enemmän satua kuin totta.
Oulun kaupunginteatteri tuo näyttämölle nuoria suomalaisia naiskirjailijoita: Katja Ketun väkevän sodanaikaisen rakkaustarinan Jäämeren rannalta eli Kätilön sekä Riikka Pulkkisen Rajan. Vimmaa-tanssiteoksessa neljä aikuista pelaa keskenään räjähdysaltista ihmissuhdepeliä.
Kokkolan kaupunginteatterin kantaesityksessä elokuvasta tuttu Mr. Chance ilmestyy nyky-Suomeen, keskelle tositv-kisoja, epärehellisiä poliitikkoja ja sensaationhakuista mediaa. Suomi – uuteen nousuun tarjoaa koskettavaa musiikkiteatteria. Fucking Åmål kertoo kahden nuoren tytön välisestä ystävyydestä ja rakkaudesta ruotsalaisessa pikkukaupungissa.
Seinäjoen kaupunginteatterin Hiljaiset sillat kertoo avioliiton ulkopuolella romanssin kokeneesta perheenäidistä, jonka rakkaustarinan vaikutus yltää seuraavaan sukupolveen. Myötätunto on raju kertomus koulukiusaamisesta ja ulkopuolelle jäämisestä.
Jyväskylän kaupunginteatterissa nähdään musikaaliklassikko Myrskyluodon Maija. Marraskuussa ohjelmistoon tulee komedia Savirannan talossa, joka on kunnianosoitus elävälle maaseudulle. Kaipuun karuselli yhdistelee tanssia, teatteria ja musiikkia.
Kuopion kaupunginteatteri tuo näyttämölle Aapelin lempeän lämpöisen romaanin Siunattu hulluus, joka kertoo veljeään mielisairaalaan kuljettavista Rummukaisen veljeksistä. Näytelmässä Jessikan pentu nainen yrittää korjata virheensä poikansa kasvatuksessa.
Varkauden teatterin Tähdet, tähdet on musiikkinäytelmä rakastetun taitelijan Rauli Badding Somerjoen kohtalosta iloineen ja suruineen, lapsuudesta viimeisiin hetkiin. Potenssia ikä kaikki tarjoaa hulvatonta jännärikomediaa kolmen aikamiespohjan keski-iän kriisistä.
Savonlinnan teatteri kantaesittää syksyllä Eeva Tenhusen Olavinlinnaan sijoittuvan dekkarin Mustat kalat. Aina joku eksyy -näytelmässä koko perhe joutuu käymään läpi uudestaan eletyn elämän kipupisteitä äidin sairastuttua.
Mikkelin teatteri naurattaa romanttisella Waltari-komedialla Myöhästynyt hääyö. Unelmatalo on musiikkikomedia puutaloyhtiön asukkaista ja elämästä. Kunnon sotamies Svejk kertoo hillittömän veijaritarinan seikkailuista ensimmäisessä maailmasodassa.
Teatteri Imatra virittää syksyllä maailmalla menestyneen komediatrillerin Murhaloukku. Marraskuussa päästään nauttimaan Taivaallisesta musikaalista Forever Plaid.
Lappeenrannan kaupunginteatterin syksyn satsaus on suureksi suomalaiseksi musiikkidraamaksi kasvanut Myrskyluodon Maija. Vaarallisia suhteita tarjoaa intohimoista komediaa vaarallisesta suhteesta työhön.
Kotkan kaupunginteatterin Ei ketään kotona kuvaa teatteriseurueen toilailuja. Luomukomedia Alkutuotanto kertoo nuoren kaupunkilaisen ensimmäisestä matkasta omistamaansa metsään.
Haminan teatterin syysnäytelmä Moliéren Tartuffe on hullunhauska ja vauhdikas mutta kitkerän analyyttinen komedia.
Porin teatterin talvikauden ohjelmistossa on kantaesityksenä Helena Anttosen Maire, joka kertoo kulttuurivaikuttaja Maire Gullichsenin kasvutarinan. Hillitön hotelli avaa ovensa lokakuussa.
Tampereen teatterin syksyn suurponnistus on brittimusikaali Veriveljet. Se on tarina köyhän äidin kaksospojista, jotka joutuvat jo vauvoina erilleen. Brittinäytelmää Made in Bangkok ei suositella alle 15-vuotiaille. Kuin ensimmäistä päivää tarkastelee vanhustenhoitoa.
Tampereen työväen teatteri tuo näyttämölle Sirkku Peltolan Lento-näytelmän, jossa matkustajat odottavat aamulentoa lomalle etelään. Musikaali Liz kertoo Elizabeth Taylorin elämästä. Broadway-musikaalissa Next to Normal päähenkilöllä on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Tampereen Komediateatterin Teetä vaikka väkisin on palkittu uutuuskomedia, joka naurattaa yleisöään teatterin tekemisen kustannuksella.
Tampereella toimivan Musiikkiteatteri Palatsin syksyn uutuus on musikaali Moulin Rouge.
Tamperelaisen Teatteri Mukamaksen syksyn uutuus on musiikillinen satunäytelmä Pikku-Severin metsäretkestä.
Lahden kaupunginteatterin syksyn suurin satsaus on hippimusikaali Hair. Lokakuu tuo näyttämölle kaksi komediaa: Dario Fo -klassikko Näillä palkoilla ei makseta! sekä Syntynyt Lahteen. Tummasävyinen komedia Voitto kotiin antaa rouhean äänen aikamme väliinpudonneille.
Lahtelainen Vanha Juko etsii elämäniloa eurokriisin keskelle. Kauden pääesitys on näytelmäversio Timo K. Mukan romaanista Maa on syntinen laulu. Ystävänpäivä on uusi lastennäytelmä.
Hämeenlinnan teatterin syksyn kantaesityksenä nähdään kahdesta nykyperheestä kertova komedia Perheistä parhain. Uuden päänäyttämön ensimmäinen lastennäytelmä on Sirkku Peltolan kirjoittama uusi versio ranskalaisesta Kaunotar ja hirviö -kansansadusta
Turun kaupunginteatterin suurtuotanto on Anton Tšehovin Kirsikkapuisto. Marraskuussa ensi-iltaan tulee revyy Kui-joen silta, joka nauraa niin Turulle kuin revyyn lajityypillekin. Ei maar ny loppu löhöily pureutuu turkulaiseen talkoohenkeen.
Turun Linnateatterin Elämäni luuserina kertoo, millaista on olla nörtti, silmätikku ja päähän potkittu sekä koulukiusatun arvokkuuden palauttamisesta.
Riihimäen teatterin Pian koittaa aika on koominen tarina tavallisten ihmisten tavallisesta elämästä. Juoppohullun päiväkirja perustuu Juha Vuorisen menestysromaaniin. Hanhiemon satusukat vie seikkailulle satujen maailmaan.
Mäntsälän teatterin pikkujoulukaudella esitettävä Puhtaana käteen kertoo työttömyytensä läheisiltään salaavasta ja tukirahoja huijaavasta Erkistä.
Rakastettu musikaali Viulunsoittaja katolla palaa Helsingin kaupunginteatteriin tänä syksynä. Kapteeninkadun tyttö on 1980-luvulle sijoittuva musikaali viattomuudesta, unelmista ja iskelmämusiikista.
Ollako vai eikö olla – näyttele henkesi edestä -näytelmässä varsovalainen teatteriseurue valmistelee parodiaa Hitleristä. Siiri ja kamala possu -näytelmä kertoo ennakkoluuloista ja erilaisuuden hyväksymisestä komiikan keinoin.
Helsinkiläisen Ryhmäteatterin näytelmässä Ylihuomenna hän tulee tiedemiehet saavat selville, että Jeesus on palannut maan päälle. Eduskunta II on satiiri veljeskuntien Suomesta, joka vie katsojat työeläkerahastojen kulissien taakse.
Kokoteatterin 15-vuotisjuhlaesityksessä Peili lavalle nousee kaksi ammattilaista ja kymmenen helsinkiläistä mielenterveyskuntoutujaa.
Teatteri Jurkan Kerjäläinen ja jänis on sekoitus yhteiskuntasatiiria nyky-Suomesta, satua ja farssia.
Kom-teatterissa saa kantaesityksensä Karkkipäivä, joka on samalla sekä jännitysnäytelmä että tragikoominen ajankuva vanhemmuudesta, vastuusta ja sen pakoilusta.
Q-Teatterin syksyn uutuusnäytelmä Tulipunainen hevonen on saanut innoituksensa uskonlahkoista ja karismaattisista johtajista.
Nukketeatteri Sampon Ankanpoikaa etsimässä on Sirkustyttö Outin ja pienen ankan ystävyydestä ja kiintymyksestä kertova seikkailu, jossa yleisö saa nauraa sydämensä pohjasta
Espoolaisen Teatteri Hevosenkengän Kultakutri ja kolme karhua on värikäs ja lämminhenkinen, perheen pienimmille suunnattu satunäytelmä.
Fingerporin kaupungin mainiot asukkaat seikkailevat nyt näyttämöllä Espoon kaupunginteatterissa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
