Suomiko muka vaikeaa? — kielentutkimuksen professori: kyseessä on sitkeässä istuva myytti

Suomi kuuluu uralilaisiin kieliin, ja sen itämerensuomalaiseen haaraan.Suomi-erikoisuudetKUVAT: Kari Salonen Kuva: Tuovi Mäkipere

Kokoo kokoon koko kokko. Kärpänen tapettiin tapettiin. Hääyöaie. Muun muassa tällaista kielensolmintaa suomen kieltä opiskeleville tarjoillaan.

Äännejumppaa tarjoavat kahdeksan vokaalia ja 18 diftongia sekä äänteiden esiintyminen lyhyinä ja pitkinä. Kieliopissa sijamuotoja on laskutavasta riippuen 14 tai 15 ja kieliopillisten suhteiden ilmaisemiseksi sanan vartaloon liitetään päätteitä.

Suomi on siis agglutinatiivinen kieli, joka mahduttaa yhteen sanaan paljon. Vai miltä kuulostaa yhden sanan virke: ”Hyppeleksisimmeköhän?”

Ei suomen kieli silti erityisen kummallinen tai hankala kieli ole. Kyseessä on sitkeässä istuva myytti, kertoo Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Ulla-Maija Forsberg.

Hänestä suomalaisilla on turhan kapea kuva maailman kielistä.

”Opiskelemme paljon englantia, hieman ruotsia ja ehkä saksaa, ja ne kaikki ovat germaanisia kieliä. Meillä on siis indoeurooppalainen, oikeastaan germaaninen harha, kun ajattelemme, mikä kielelle on tyypillistä.”

Indoeurooppalaisten kielten alkuperäinen alue ulottui Euroopasta Intian niemimaalle, mutta nykyään ne ovat levinneet kaikkiin maanosiin. Germaaniset kielet kuuluvat indoeurooppalaiseen ryhmään kuten myös romaaniset kielet kuten espanja, ranska ja italia.

Suomi kuuluu eri kieliryhmään, uralilaisiin kieliin, ja sen itämerensuomalaiseen haaraan.

Forsbergin mukaan englanti mielletään sen valta-aseman vuoksi herkästi jonkinlaiseksi kielten tyyppiesimerkiksi, mitä se ei ole maailman yli 5 000 kielen joukossa.

Suomelle tyypillisiä piirteitä, kuten taipuvia sanoja, sijapäätteitä ja omistusliitteitä, on monissa euraasialaisissa kielissä koreaa ja japania myöten. Valtaosassa maailman kielissä ei ole sukupuolittain eroteltuja pronomineja eikä kieliopillisia sukuja, vaikka niitä on germaanisissa kielissä.

Ylipäänsä ajatus siitä, että joku kieli olisi vaikea, on Forsbergin mukaan omituinen. Kaikissa kielissä on helposti ja vaikeasti opittavia piirteitä.

”Kuulin vastikään korealaisesta opiskelijasta, joka piti suomea helpompana oppia kuin englantia. Suomi on itse asiassa hyvin systemaattinen kieli, jossa ei ole paljoa poikkeuksia, kunhan säännöt ensin oppii.”

Suomi on kieliryhmässään poikkeuksellinen, sillä sen kirjakielellä on suhteellisen pitkä historia. Vain unkaria ja viroa on kirjoitettu kauemmin.

”Kirjakieli on aina eri kuin puhuttu kieli. Kirjakielen pitkä historia tarkoittaa, että kielioppiin on saatu järjestelmällisyyttä”, Forsberg sanoo.

• Uralilaisen kielikunnan kieliä puhutaan Euroopasta Ural-vuorten itäpuolelle ulottuvalla alueella.
• Niiden puhujia on noin 20 miljoonaa: ainoina valtionkielinä unkaria puhuu määrästä yli puolet, suomea neljäsosa ja viroa viitisen prosenttia.
• Muiden kielten puhujat mitataan muutamissa prosenteissa.
• Suomi, viro ja karjala kuuluvat itämeren­suomalaisiin kieliin.
• Suomen etäsukukieliä ovat saamelaiskielet, unkari sekä Venäjällä puhuttavat mordvalaiset kielet, marin kieli, komi, udmurtti, hanti, mansi sekä samojedikielet.
• Ruotsissa meänkieli ja Norjassa kveeni ovat saaneet kansallisen vähemmistökielen aseman.
• Ne ovat suomen murteita, mutta kielipoliittisesti niitä pidetään omina kielinään.
• Lähde: Kotimaisten kielten keskus