YK: Karjatalous aiheuttaa pitkälle yli kymmenen prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä
FAO ennakoi väestönkasvun kasvattavan lihan kulutusta yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä.Karjatalous aiheuttaa 12 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä, arvio YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO perjantaina. Karjatalouden vaikutus tulee tulevaisuudessa kasvamaan entisestään, koska lihan kulutus lisääntyy,
FAO ennakoi väestönkasvun kasvattavan lihan kulutusta yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä.
FAO:n mukaan karjatalouden päästöjen vähentämisessä tulisi keskittyä koko tuotantoketjun tehokkuuden parantamiseen, rehuntuotannon kehittämiseen ja eläinten terveyden parantamiseen.
Lihan syöntiä tulisi rikkaissa maissa niin ikään vähentää, mutta ilmaston kannalta tällä on vain vähän vaikutusta, jos liha korvataan esimerkiksi sellaisilla kasviksilla, joita kasvatetaan kasvihuoneissa ja kuljetetaan sen jälkeen lentorahtina kuluttajille, FAO muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





