Yle: Eläinten raatoja löydetty purosta Mikkelissä – poliisi tutkii metsästysrikoksena
Poliisi tutkii tapausta alustavasti metsästysrikoksena.Yle uutisoi, että Mikkelissä lenkkeilijä löysi purosta eläinten ruhoja.
Purossa olleiden ruhojen lenkkeilijä havaitsi lisäksi ympäristössä monia hautaamattomia ruhoja.
”Puroon oli jätetty useita eläinten ruhoja. Jäänteet näyttävät olevan kauriin, supien tai näädän ruhoja. Haju oli aivan järkyttävä”, lenkkeilijä kommentoi Ylelle.
Itä-Suomen poliisi kertoi Ylelle, että löydöstä on aloitettu esitutkinta. Rikosnimikkeenä on alustavasti ainakin metsästysrikos.
”Ampuminen on mahdollisesti tapahtunut viime syksynä.”
Etelä-Savon riistapäällikkö Petri Vartiainen arvioi Ylelle kuvien perusteella kyseessä olevan metsäkauriin tai valkohäntäpeuran ruhot, joista kumpaakin saa metsästää.
”Ampuminen on mahdollisesti tapahtunut viime syksynä: eläimet ovat vielä kasassa, mutta osittain syötynä. Raadot häviävät nopeasti, jos varislinnut tai supikoirat pääsevät niihin käsiksi”, Vartiainen summasi.
Mikkelin ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen sanoi puolestaan Ylelle, että poliisi oli antanut luvan ruhojen siivoamiselle.
Ruhojen hautausta selvitetään parhaillaan valvontaeläinlääkäreiden ohjeistuksessa.
Yle: Lenkkeilijä löysi puronvarresta eläinten raatoja Mikkelissä: ”Haju oli aivan järkyttävä”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





