
Asiantuntijalta tiukka viesti joka viidennelle suomalaiselle: ”Älä lipsu tästä edes perheenjäsenen kohdalla”
Erilaiset huijaukset ovat yleistyneet viime vuosina, mutta tästä huolimatta kyselyn vastaajat luottavat omiin kykyihinsä suojautua verkkorikollisuudelta.
Säästöpankkiryhmän Digitutka -kyselytutkimuksen vastaajista useampi kuin joka viides, tarkalleen 22 prosenttia on luovuttanut henkilökohtaiseksi tarkoitetut pankkitunnuksensa läheisensä, kuten perheenjäsenen tietoon jonkin asian hoitamista varten. Kuva: Jaana KankaanpääSäästöpankkiryhmän Digitutka -kyselytutkimuksen vastaajista useampi kuin joka viides, tarkalleen 22 prosenttia on luovuttanut henkilökohtaiseksi tarkoitetut pankkitunnuksensa läheisensä, kuten perheenjäsenen tietoon jonkin asian hoitamista varten.
Nuorista aikuisista, eli 18–29-vuotiaista vastaajista, näin on tehnyt jopa 31 prosenttia eli lähes kolmasosa.
Säästöpankkiryhmän petostorjunnan asiantuntija Mikko Liljavirta pitää kyselyn tulosta huolestuttavana.
”Pankkitunnukset on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön, ja siitä ei tulisi lipsua edes perheenjäsenten kohdalla”, Liljavirta korostaa tiedotteessa.
On hyvä muistaa, että verkkorikollisuus elää samassa vuosirytmissä kuin tavalliset ihmiset. Joulukuussa ihmiset ovat tavallista enemmän ostoksilla ja lähettävät paketteja, jolloin huijausyritys saattaa tulla esimerkiksi joululahjalähetykseen liittyvän sähköposti- tai tekstiviestin muodossa. Kuva: Jaana KankaanpääErilaiset huijaukset ovat yleistyneet viime vuosina, mutta tästä huolimatta kyselyn vastaajat luottavat omiin kykyihinsä suojautua verkkorikollisuudelta. Asia huolettaa vain 15 prosenttia vastaajista.
”Verkkorikollisuuden kehittyessä jatkuvasti myös omaa tietoisuutta uusista uhista kannattaa päivittää seuraamalla uutisointia ja pankkien ohjeistuksia, sillä kaikki tämän vuoden suojautumistoimet eivät ehkä riitä enää ensi vuonna”, Säästöpankkiliiton virkaa tekevä toimitusjohtaja Kai Koskela kommentoi tiedotteessa.
On hyvä muistaa, että verkkorikollisuus elää samassa vuosirytmissä kuin tavalliset ihmiset. Joulukuussa ihmiset ovat tavallista enemmän ostoksilla ja lähettävät paketteja, jolloin huijausyritys saattaa tulla esimerkiksi joululahjalähetykseen liittyvän sähköposti- tai tekstiviestin muodossa. Joululahjaostoksilla kannattaakin kiinnittää erityistä huomiota myös kauppapaikan luotettavuuteen.
”Jos tilaa joululahjaa verkkokaupasta, joka ei ole yleisesti luotettavaksi tunnettu toimija, sen taustaa kannattaa tutkia tarkemmin, ennen kuin syöttää sivustolle omia maksutietojaan. Myös nettikirpputoreilla ja vastaavilla kaupankäyntialustoilla liikkuu huijareita. Alustan maksu- ja toimituskäytäntöihin kannattaa tutustua huolella, niin tunnistat helpommin, jos huijari yrittää kalastella tietojasi alustan käytännöistä poiketen”, Säästöpankkiryhmän Liljavirta neuvoo.
Säästöpankkiryhmän teettämä Digitutka-kyselytutkimus toteutettiin verkkokyselynä 15.–18.11.2024 ja siihen vastasi 1012 henkilöä. Kohderyhmänä oli valtakunnallisesti edustava otos yli 18-vuotiaista suomalaisista. Tutkimuksen toteutti YouGov Finland.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








