Uhreille jopa 19 000 euron menetykset – kuriiripetos tapahtuu salakavalasti käytetyn tavaran kaupankäynnissä
Kun huijari osuu omalle kohdalle, ei pahaa aavistamaton uhri välttämättä huomaa virhettään ennen kuin on myöhäistä. Esimerkkitapausten avulla ja poliisin ohjeilla saa huijarin jätettyä nuolemaan näppejään.
Esimerkiksi Verohallinnon ja pankkien nimissä yritetään kalastella ihmisten verkkopankkitunnuksia. Tunnuksia ei koskaan tule lähettää tekstiviestillä tai sähköpostilla kenellekään. Kuvituskuva. Kuva: Unsplash / Janiko KemppiItä-Suomen poliisi varoittaa huijauksista, joilla yritetään saada uhreilta rahaa tai jotka muuten voivat aiheuttaa taloudellisia menetyksiä.
Rikoskomisario Juha Leinonen antaa tiedotteessa esimerkkejä viime viikolla poliisin tietoon tulleista tapauksista.
Kahta ilmennyttä huijaustapausta hän kutsuu kuriiripetokseksi. Tapauksissa pahaa aavistamattomat henkilöt ovat kaupanneet Facebookin Marketplace-sivustolla jotain tavaraa.
Huijariostaja on saanut myyjän täyttämään tietonsa Postin tai Matkahuollon sivuja muistuttavalle verkkosivustolle, joka onkin ollut tietojenkalastelusivusto.
Uhrien pankkikorttitiedot ovat näin päätyneet huijarin käsiin. Leinosen mukaan toisessa tapauksista huijari osteli muun muassa lentolippuja ja hotellimajoituksia.
Uhreille koitui tapauksissa 12 000 ja 19 000 euron menetykset.
Yhdessä esimerkkitapauksista henkilölle soitettiin Osuuspankin pankkivirkailijaksi tekeytyneenä. Huijari kertoi uhrilleen, että tämän ja tämän puolison pankkitilit olivat vaarantuneen.
Soittajan mukaan pariskunnalle täytyi luoda uusi turvatili, jonne rahat siirrettäisiin muka turvaan.
Tapaus päättyi onnellisesti, sillä uhri oivalsi puhelun aikana huijauksen. Niinpä huijarin havittelemat huomattavat rahasiirrot eivät ehtineet toteutua, kertoo Leinonen.
Itä-Suomen poliisin tiedotteessa todetaan, että huijarien tavoitteena on tavalla tai toisella saada haltuun uhrin verkkopankkitunnukset.
Poliisi antaa ohjeet, joilla voi välttää joutumasta huijauksen uhriksi.
Ensinnäkään koskaan ei pidä mennä kertomaan omia pankkitunnuksia kenellekään ulkopuoliselle puhelimessa, tekstiviestillä, pikaviestisovelluksessa tai sähköpostilla.
Toinen ohje on, että koskaan ei saa avata epämääräisen tekstiviestin tai sähköpostin sisältämiä linkkejä.
Kolmanneksi pankin verkkopalveluihin kannattaa kirjautua aina käyttämällä pankin omaa mobiilisovellusta tai pankin omia verkkosivuja.
Pankin verkkosivulle ei myöskään koskaan kannata mennä hakukoneen kautta tai esimerkiksi lähetetyn sähköpostin tai tekstiviestin sisältämän linkin kautta.
Jos sattuu saamaan sähköpostin tai tekstiviestin, jota epäilee huijaukseksi, poliisi ohjeistaa olemaan vastaamatta viestiin. Lisäksi muistutetaan, ettei viestiin upotettuja linkkejä tai liitteitä pidä avata.
Jos huomaa vahingon tapahtuneen ja luovuttaneensa tietoja vääriin käsiin, poliisi ohjeistaa ottamaan välittömästi yhteyttä omaan pankkiin.
Jos pankkiin ei saa yhteyttä, tulee soittaa hätänumeroon 112.
Joka tapauksessa lopuksi asiasta kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisin verkkopalvelussa tai millä tahansa poliisiasemalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






