Suunnan muututtavaeurokriisin hoidossa
vierasyliö
Eurokriisi juontaa juurensa subprime-luotoista. Huonojen luottojen riskit jaettiin kauniissa paketissa ympäri maailmaa.
Seuraukset tunnetaan. Syntyi ketjureaktio, joka oli lamauttaa pankki- ja vakuutusjärjestelmät teollisuusmaissa. Rahalaitosten välinen epäluottamus lamautti keskinäisen luotonannon ja johti investointien rahoitusten vaikeutumiseen.
Maailmankaupan kasvu hidastui. Pankkien riskianalyysit eivät toimineet. Pankkien vapaaehtoinen keskinäinen kontrolli ei myöskään toiminut.
Kriisiä seurasi erilaisten pankkitarkastusten ketju ja pyrkimys lisätä niiden valvontaa. Toimenpiteet eivät olleet riittäviä tai niitä ei noudatettu. Kriisi on laajentunut voimakkaasti ja runtelee nyt Eurooppaa.
Erityisesti euroalue on erilaisten luottoluokittajien suosikkikohde. Myös keinottelijat pyrkivät hyötymään korkojen noususta.
Jokaista pelastuspakettia seuraa muutaman viikon viiveellä pitkäaikaisten luottojen korkopiikki.
Heikossa taloustilanteessa roikkuvien valtioiden budjettialijäämät uhkaavat kasvaa vuodesta toiseen ja korot ovat nousseet kestämättömälle tasolle. Myös yksityisen sektorin talousnäkymät heikkenevät laman edetessä Euroopassa.
Ainut käytettävissä oleva keino korjausliikkeen aikaan saamiseksi näyttää olevan jatkuva velkakierre, joka pahenee vuodesta toiseen. Valuutat heikkenevät vuorotellen, joten pysyvää vakautta rahamarkkinoilla ei ole näkyvissä vuosiin.
Sisäpoliittiset toimenpiteet monissa maissa eivät riitä velkakierteen pysäyttämiseen. Hallitukset eivät ole uskaltaneet tarttua riittävällä tarmolla epäkohtiin, matalaan eläkeikään, virkamiesten kohtuuttomiin etuihin, veronkannon tehostamiseen, harmaan talouden hallintaan, valtion yhtiöiden yksityistämiseen ja tuottavuutta ja kilpailukykyä kohentaviin toimiin.
Hallitukset ja kohtuuttomia riskejä ottaneet rahalaitokset vaativat velkaelvytyksen lisäämistä ja riskien jakamista eurobondien ja keskuspankin tukiostojen avulla kaikille euromaille.
Seuraukset olisivat tämän politiikan toteutuessa samanlaiset, kuin neljä vuotta sitten: Koko EU vajoaisi syvään taantumaan. Huonojen lainojen sosialisointi ei johda talouden elpymiseen, vaan hidastaa kaikkien jäsenmaiden talouden tervehtymistä.
Ei liittovaltioissakaan, Saksassa ja USA:ssa, osavaltioiden talousongelmia hoideta keskuspankin rahoituksella. Ne joutuvat sopeutumaan tosiasioihin ja hoitamaan itse talousongelmansa. Hallitukset voivat luonnollisesti talouspolitiikkaa määritellessään jakaa sekä tukea että osarahoitusta liittovaltioille niiden hankkeissa.
Näin komissiokin voi tehdä avustaessaan heikossa jamassa olevia valtioita. Rahan painaminen keskuspankin toimesta lisää inflaation riskiä ja aiheuttaa sen nousun ennemmin tai myöhemmin.
Tosiasia kuitenkin on, että valtioiden varat eivät missään tapauksessa riitä pysyvän talouskasvun varmistamiseen. Yksityisen sektorin päätökset ovat avainasemassa.
On siis valittava toinen tie, joka on vaikea ja kivinen, mutta johtaa nopeampaan elpymiseen.
Koko euroalueen pankkijärjestelmä tulee kartoittaa, määrittää kestämättömässä tilassa toimivat rahalaitokset ja ottaa niiden osake-enemmistö asianomaisten valtioiden haltuun.
Näin tehtiin muun muassa USA:n autoteollisuuden, vakuutusjättien ja asuntolainoihin erikoistuneiden rahalaitosten pelastamiseksi. Valtio omistaa edelleen neljänneksen General Motorsista ja muutamia muita kriisiyhtiöitä.
Saneerataan heikossa jamassa olevat rahalaitokset. Huonot luotot ja omaisuuserät siirretään valtioiden omistamiin roskapankkeihin. Euroopan keskuspankki myöntää terveille rahalaitoksille edelleen edullisia lyhytaikaisia luottoja halvalla korolla.
Pankit pystynevät tämän jälkeen rahoittamaan sekä julkisia että yksityisiä tuottavia investointeja.
Pankkivalvontaa tehostetaan, johdannaiskikkailua rajoitetaan ja osakkeiden lyhyeksi myynti estetään.
Näillä toimenpiteillä varallisuus ohjautuu nykyistä rakentavammin. Pankkien ja muiden rahalaitosten sisäpiirin kauppojen ja spekulaatioiden sijaan etusijalle asetetaan yritystoiminnan rahoitus.
Pankkien voitot ja tappiot pienenevät ja riskitaso alenee. Toiminta tervehtyy, kun palataan pankkien perusbisnekseen, rahan anto- ja ottolainaukseen.
Pankkien johdon kannalta riskit pienenevät ja samoin halu kiskoa bonuksia lyhytaikaisten riskisijoitusten näennäisillä voitoilla. Pörssikurssien äkilliset heilahdukset lievenevät ja piensijoittajien varallisuus saattaa kasvaa.
Tämä elvyttäisi pörssejä kautta Euroopan ja lisäisi yritysten mielenkiintoa hankkia riskirahaa osakeanneilla ja uusilla listautumisilla.
Pankit eivät mielellään rahoita riskisijoituksia. Jos rahoitusta ei saada markkinoilta, talous alkaa ennen pitkää polkea paikallaan ja bisnes urautuu vanhoille raiteille.
Bisnesenkeleiden resurssit ovat rajalliset, joten uusinvestointeihin tarvitaan laajojen sijoittajapiirien tuki. Tietotekniikan nopea läpilyönti tapahtui yksityisten sijoittajien avulla, pankit eivät halunneet osallistua siihen USA:ssa.
On pohdittava, miten sijoittajat saataisiin uskomaan markkinoiden muutoksen mahdollisuuteen.
Negatiivisten uutisten seuratessa toistaan ei luottamus tuotannollisten investointien hyvään tuottoon tahdo riittää. Rahat ohjataan säästötileille ja inflaation kiihtyessä asuntoihin, kultaan ja muihin välivarastoihin.
Rahaa Euroopassa on rutkasti, riittävästi elvyttämään euroalueen talous. Nyt pankitkin tallettavat saamansa luotot takaisin keskuspankkiin pikemmin kuin lainaavat niitä yrityksille ja muille rahalaitoksille.
Kysymys kuuluu, kuinka rahat saadaan kohteisiin, jotka luovat työpaikkoja, vahvistavat kilpailukykyä ja lisäävät kansainvälistä kanssakäymistä ja kauppaa?
PEKKA JUNTUNEN
Kirjoittaja on valtiotieteitten maisteri ja hän on toiminut elinkeinoelämän kansainvälisissä tehtävissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
