USU: Rajavartiolaitos maksaa korvauksia itärajan maanomistajille esteaitojen pystyttämisestä
Korvauksiin on varattu yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.Uutissuomalainen uutisoi tänään Rajavartiolaitoksen maksaneen ensimmäiset korvaukset itärajan esteaidasta maanomistajille. Korvausta saivat ne maanomistajat, joiden maille Imatran Pelkolaan rakennettiin itärajan esteaidan pilottiaita. Noin kolme kilometriä pitkä aita valmistui syksyllä.
Rajavartiolaitos maksoi maanomistajille korvausta maapohjasta ja metsästä yhteensä 38 000 euroa. Korvausta sai kaikkiaan kuusi kiinteistönomistajaa, joista puolet on yksityisiä henkilöitä.
”Koska tarvitsemamme maat jakautuivat pieniin osiin, olivat maksetut korvaukset pääosin joitakin tuhansia euroja per maanomistaja”, itärajan esteaidan projektipäällikkö Ismo Kurki Rajavartiolaitoksen esikunnasta kertoo Uutissuomalaiselle.
Korvauksiin on varattu yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.
Korvausten lopullinen summa riippuu siitä, millaiselle maapohjalle esteaita rakennetaan. Korvausta maksetaan enemmän tukkipuuta kasvavasta metsästä kuin joutomaasta tai alueesta, jossa myytävää puuta on vähemmän.
Lain mukaan maanomistaja on rajavyöhykkeellä velvollinen sallimaan esteaidan rakentamisen valtion kustannuksella. Lunastuksen sijaan valtio maksaa korvauksen maanomistajille, joiden alueelle esteaidan rakentaminen aiheuttaa haittaa tai vahinkoa.
Kurjen mukaan jatkossa noin 90 prosenttia korvauksen saajista on yksityisiä maanomistajia. Kun varsinaista esteaitaa aletaan rakentaa, tulee korvauksensaajiksi enemmän myös kuntia, seurakuntia ja yrityksiä. Valtion maiden osalta korvauksia saa Metsähallitus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






