KANSAN SUUSTA Isän kädestä
Sellainenkin sana äidinkielessämme on kuin isänmaa. Kieli siirtyy äidiltä lapselle, maa isältä lapselle, usein pojalle.
Siirtyy isältä pojalle muutakin. Mitä isä edeltä, sitä poika perässä, todettiin Uskelassa. Uudellakirkolla sanottiin, että ”isän ammatti pojalle, sian kärsä porsahalle”.
Menneiden aikojen isällinen rakkaus saattoi merkitä sitä, että mikäli lapset eivät totelleet, he saivat isän kädestä. Kurituskulttuuri on onneksi muuttunut isiemme lapsuudesta.
Vaikka pojasta polvi paranee, myös huonot tavat siirtyvät. Jos isä juo hevosen, niin poika juo rattaat, tiedettiin Iisalmessa. Mutta Jämsässä sanottiin, ettei siinä isä häviä, jos poika häviää.
Pelloilla ja metsissä pitkää päivää painaneet isät olivat usein lapsilleen etäisiä. Intialaisen sanonnan mukaan isästä tulee äidin kuoltua setä.
Tähän viittaavat monet kansansadut, joissa lempeä ja hyvä äiti kuolee. Sitten taloon tulee äitipuoli, joka on häijy lapsille. Satujen isät jäävät yleensä taka-alalle eikä heitä nähdä pitämässä lastensa puolta.
Entisaikaan isän ja isännän tehtävät nivoutuivat toisiinsa. Perheenpää isännöi oman perheen lisäksi palvelusväkeä.
Isännän vastuulle kuuluivat talli ja riihi, emännälle aitta. Isännät ohjasivat asioita kukin tyylillään. Näin Viitasaarella: rengit metsässä, piiat pihassa, isäntä sängyssä selällään.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
