Alle puolet paristoista ja pienakuista palautuu kiertoon – "Kännykät ja akut pois pöytälaatikoista"

Suomi on paristojen ja pienakkujen keräyksessä keskikastia. Parhaiten palautuvat keräyspisteisiin alkaliparistot. Kuva: Jukka Pasonen

"Jokainen paristo ja pienakku kannattaa tuoda. Keräysaste on noussut tasaisesti, melkein puolet paristoista kierrätettiin viime vuonna", kertoo toimitusjohtaja Helena Castrén Recser Oy:stä.

Paremminkin voisi olla. Suomessa on nimittäin osaamista paristojen ja pienakkujen käsittelyyn ja metallien kierrättämiseen uusiokäyttöön.

Kannettavien kuluttajaparistojen keräys alkoi tasan kymmenen vuotta sitten, kun EU:n paristo- ja akkudirektiivi astui voimaan. Keräystavoite on 45 prosenttia, ja Suomi on tilastossa hieman keskikastin paremmalla puolella.

Virallinen tilasto lasketaan siitä, miten paljon markkinoille tulee paristoja ja pienakkuja ja miten paljon on samana vuonna kerätty. Viime vuonna kuluttajat palauttivat niitä keräyspisteisiin 1 400 tonnia.

"Parempaan ollaan varmasti edelleen menossa. Siinä auttaa kuluttajien yleinen tietous ja se, että kierrättäminen on helppoa", Castrén tuumii.

Ruokakaupoissa on keräyslaatikot, ja jätekierrätyspisteisiinkin niitä voi jättää.

Recser on yli 550 yrityksen tuottajayhteisö. Yritykset tuovat maahan paristoja ja akkuja joko laitteiden osina tai erillisinä. Kierrätyksestä huolehtii sen lisäksi myös ERP Finland, johon kuuluu yli 60 elektroniikka-alan yritystä.

Alkaliparistoissa keräysprosentti on korkein. Sen sijaan jatkokäytöltään arvokkainta, korkeakobolttista akkua päätyy koko ajan markkinoille selvästi enemmän kuin niitä saadaan pois.

”Kunpa ihmiset malttaisi luopua vanhoista kännyköistä ja niiden akuista. Puhut kenelle vain, niin aina niitä löytyy pöytälaatikosta”, sanoo Akkuser Oy:n toimitusjohtaja Tommi Karjalainen.

Nivalassa sijaitseva yritys käsittelee kaikki Suomessa kierrätykseen kertyvät paristot ja pienakut.

”Kaikki lajitellaan. 85–90 prosenttia materiaalista käsitellään mekaanisessa kierrätysprosessissamme ainakin jollain tasolla”, Karjalainen kertoo.

Metalleista arvoltaan merkittävin on koboltti. Nikkeli, kupari, rauta, sinkki, kadmium – nekin kaikki hyödynnetään.

Nikkeli–kadmiumakut, joita on vielä noin 5 prosenttia, sekä lyijyakut myydään käsittelyyn Ruotsiin, Viroon tai Yhdysvaltoihin. Vaarallisin on litiumprimääriparisto, joka päätyy Riihimäen ongelmajätelaitokseen polttoon. Niitä ei jatkokäsittele kukaan.

”Alkaliparistoista rauta menee terästeollisuuteen. Loppu mustamassa menee sinkkijalostajalle, tällä hetkellä Puolaan.”

Mustallemassalle voi pian löytyä hyödyntäjä lähempääkin. Kärsämäellä on aloittamassa kotimaisen Tracegrow´n tehdas, jossa paristojen sinkistä ja kalium–mangaanista voidaan tehdä lannoitetta.

Kun kotimaan litiumakkumäärät ovat pieniä, niitä tuodaan Itämeren alueen maista ja Itävallasta.

”Vain Suomen litiumakkujen määrällä prosessi ei pyörisi meillä kuin ehkä kuukauden tai kaksi vuodessa.”