Ympäristö

Lumettoman talven uhkakuvat alkavat toteutua, jo neljä kuuttia löytynyt kuolleena Saimaalta

Varsinainen pesälaskenta alkoi tänä viikonloppuna.
Saara Lavi
Apukinosten kolaaminen oli hankalaa, kun lunta oli vähän ja se oli sohjoista. Pesälaskennassa selviää, syntyikö tähän apukinokseen kuutti. Ainakin norppa oli havaintojen ottanut kinoksen käyttöön, kertoo suojelubiologi Jouni Koskela (kuvassa ylhäällä). Kolaamassa myös vapaaehtoinen Tiina Strandén.

Lumeton talvi on jo vaatinut ensimmäiset kuuttiuhrit Saimaalla. Tähän mennessä Metsähallituksen tietoon on tullut neljä kuolleena löytynyttä kuuttia ja viidennestä on epäilys, kertoo suojelubiologi Jouni Koskela.

Kuolleet kuutit ovat löytyneet ennen pesälaskennan alkua, joten enempää tietoa saimaannorpan pesinnän onnistumisesta ei toistaiseksi ole

Selvältä näyttää, että kuolleita havaitaan lisää. "Tuleeko 10 prosenttia vai 30 prosenttia, vai jopa enemmän. Pahalta näyttää, mutta havaintoja on myös elävistä kuuteista", Koskela sanoo.

Pesälaskenta aloitettiin poikkeuksellisesti jo tänä viikonloppuna, vaikka se yleensä alkaa huhtikuussa. Näin voitiin vielä hyödyntää jäätä ja liikkua potkukelkoilla tai hiihtäen.

"Tämä viikonloppu voi olla suuressa osassa Saimaata viimeinen mahdollisuus tehdä pesälaskentoja muilla kuin kelirikkoaluksilla", Koskela sanoi perjantaina.

Pesälaskennan aikaistaminen on poikkeuksellisesti mahdollista sääolosuhteiden muuttuessa jo maaliskuussa norpan pesinnälle ja pesälaskennalle epäsuotuisiksi.

Ensin laskennassa tarkistetaan apukinokset ja todennäköisimmät poikaspesät. MT oli helmikuun alussa mukana seuraamassa erään apukinoksen kolaamista. Koskelan mukaan norppa on löytänyt apukinoksen ja ottanut sen käyttöön. Vielä ei ole tietoa, syntyikö sinne kuutti.

Saimaannorpat ovat saattaneet Koskelan mukaan tänä vuonna jäädä pesimään poikkeuksellisiin paikkoihin, kuten lahdenpohjukoihin joihin ensimmäisenä muodostui jäätä ja pieniä kinoksia. Siksi kaikkia pesiä ei välttämättä löydetä.

Myöhemmin pyritään varmistamaan kuuttien syntymiä pesäsukelluksilla, joilla etsitään myös kuolleita kuutteja. MT seurasi sukelluksia viime keväänä ja julkaisi siitä videon, joka on katsottavissa linkin kautta.

Lue lisää