Ympäristö

Romupihat eivät houkuta matkailijoita eivätkä edistä Suomi-kuvaa – maaseutumaiseman ylläpito vaatii yhteistä vaivaa

Moni vähättelee maiseman merkitystä, vaikka se tuottaa maaseudulle myös taloudellista hyvinvointia, työpaikkoja ja elämää.
Lari Lievonen
Romujen täyttämä piha ei anna hyvää kuvaa suomalaisesta maaseudusta eikä sen elinkeinoista. Kuvituskuva.

Ei voi kuin ihmetellä ihmisten pihojen ruokottomuutta, päivitteli luvialainen Päivi Nordberg runsas vuosi sitten MT:n lukijapalstalla (20.4.2020). ”Paljon näyttää olevan auton ja muiden moottoriajoneuvojen raatoja takapihoilla.”

Nordberg haastoi maaseudun asukkaat siistimään omat pihapiirinsä.

Kirjoitus jaettiin MT:n Facebook-seinällä, ja siitä käynnistyi vilkas keskustelu. Muutama kommentoija vertasi suomalaisia maaseutumaisemia vaikkapa Ruotsin, Saksan ja Sveitsin idylleihin.

”Asuin joskus Sveitsissä maaseudulla ja oikeastaan poikkeuksetta oli jokainen maatilan pihapiiri siisti. Uskoisin, että olisi mahdollista pitää piha kunnossa ja romuttomana Suomessakin”, kommentoi yksi.

”Ruotsissa on siistit ja hoidetut pihat ja Suomessa suurelta osin rojuiset ja siivottomat”, totesi toinen.

Lukemattomat suomalaisetkin ovat matkustaneet autolla länsinaapuriin ja muualle Eurooppaan. Vertailu Suomen ja Ruotsin tai monen Keski-Euroopan maan välillä kääntyy usein Suomen tappioksi.

Tämän myöntää myös Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja, asiantuntija Kimmo Aalto MTK:sta.

”Valitettavasti me lähdemme tässä kilpailuun jonkin verran takamatkalta moneen muuhun maahan verrattuna.”

Yksi tekijä voi olla Suomen harva asutus. Keski-Euroopassa on tiiviitä kyliä, Suomessa asutuskeskittymät ovat pieniä ja kylänraitit lyhyitä, Aalto toteaa. Moni ei miellä Suomea samalla tavalla matkakohteeksi kuin tiiviimmän asutuksen ja vireiden kyläyhteisöjen maita.

Vaikka kirjoitus julkaistiin juuri kun ensimmäiset merkit koronan aiheuttamasta kotimaanmatkailun buumista olivat jo ilmassa, moni Facebook-kommentoija ei nähnyt maisemassa minkäänlaista vetovoimatekijää.

”Mitä se kenellekään kuuluu, mitä kenelläkin on pihallaan? Laittakoot silmät kiinni tai kattokoot muualle”, kehotettiin yhdessä kommentissa.

”Mahtaakohan kirjoittaja asua kerrostalossa”, ihmetteli toinen ja kolmas kehotti muuttamaan muualle, jos ei maisema kelpaa.

Jo kansallisromantiikan ajan taiteilijat matkailivat nauttimassa Suomen luontokohteiden maisemista: Kolin maisemia maalauksiinsa ikuistanut Eero Järnefeldt vei Kolille myös säveltäjä Jean Sibeliuksen, jonka kerrotaan olleen hyvin vaikuttunut kokemastaan.

Aalto muistuttaa, että maisemakohteita on merkitty karttoihin vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi painetuista GT-kartoista löytyi näkemisen arvoisesta maisemasta maininta vaikkapa Aavasaksan ja Aulangon kohdalta.

Nykyisin matkakohteita etsitään netistä. Samalla kun katsotaan tarjolla olevia palveluita, myös kohteen maisemista otetut kuvat ovat vertailtavissa kotoa käsin.

Oman lisänsä tuovat sosiaalisen median palvelut, joihin kävijät tallentavat kuvia käymistään kohteista. ”Tyypillinen Facebook-päivitys: kaksi kuvaa maisemasta ja kolmas, jossa on oma naama”, Aalto naurahtaa.

Parhaimmillaan kuvat toimivat hyvänä mainoksena ja kertovat elämyksestä. Huonoimmillaan viesti voi olla päinvastainen.

Lari Lievonen
Polkupyörä on erinomainen väline, kun tavoitteena on päästä nauttimaan maaseudun maisemista. Katariina Rantalaihon yritys vuokraa välineitä Kolin ympäristössä retkeileville.

Koronavuonna ennennäkemättömään suosioon nousseita kansallispuistoja on ollut 1930-luvun lopulta lähtien.

Suomessa on myös kahdeksan maailmanperintökohdetta ja yksi luonnonperintökohde sekä kolme geoparkia, jotka ovat osa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon ylläpitämiä maailmanlaajuisia verkostoja.

Lisäksi Aalto nostaa esiin useat ruukit.

”Fiskars on tästä erityisen hyvä esimerkki, samoin Leineperin ruukki Satakunnassa. Niissä kulttuuri- ja maisema-arvot yhdistyvät tavalla, joka aidosti houkuttaa matkailijoita.”

Maaseutumatkailu ei kuitenkaan voi elää vain kansallispuistojen, maailmanperintökohteiden ja geoparkien kaltaisten institutionaalisten kohteiden varassa. Matkailijat haluavat kokea myös elävää kulttuurimaisemaa, Aalto muistuttaa.

Näin on esimerkiksi Kolilla, jonka kansallispuistossa on ”nämä maagisen hienot maisemat”, kuten niitä kuvailee lieksalainen Seikkailuyhtiö Vaaran yrittäjä Katariina Rantalaiho.

Vaikka hänen yrityksensä asiakkaista suuri osa tulee juuri Pielisen ja Kolin vaaramaisemien houkuttelemana, yrityksen toiminta keskittyy kansallispuiston ympäristöön. Yksi Seikkailuyhtiö Vaaran tuotteista on paksurenkaisten maastopolkupyörien eli läskipyörien vuokraus.

Kansallispuistossa pyöräily ei ole sallittua, mutta Kolin ja Pielisen ympäristössä on runsaasti hyviä ajomahdollisuuksia, Rantalaiho kertoo. Reitit kulkevat niin metsissä latupohjilla kuin teilläkin, perinteisissä maaseutumaisemissa.

Niiden varrella on sekä luonnonmaisemia että maatalousmaisemiakin, Rantalaiho kertoo.

Lari Lievonen
Seikkailuyhtiö Vaaran Teemu Rantalaiho valmistelee vuokrattavia sup-lautoja käyttökuntoon.

Maisemalla on merkitystä myös ihmisten hyvinvoinnille.

”Tutkimusten mukaan miellyttävimmiksi koetaan puoliavoimet maisemat, joissa on pitkät näkymät ja polveilevat muodot. Sen sijaan rapistunut, umpeenkasvanut ja hoitamaton maisema herättää ihmisissä negatiivisia tuntemuksia, voimakkaimmillaan jopa ahdistusta ja pelkoa”, kertoo maaseutumaiseman ja luonnonhoidon kehitysjohtaja Leena Lahdenvesi-Korhonen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.

Puoliavoimuus tarkoittaa sitä, että maisemaan halutaan myös näkymiä rajoittavia esteitä ja vaihtelevia elementtejä, kuten puita ja rakennuksia. Silmää miellyttävässä, ”vau-efektin” tuottavassa maisemassa rakennuskanta on paitsi siistiä ja hoidettua myös eri-ikäistä, siinä on sopivassa suhteessa erilaisia aikakerrostumia.

Toivottu maisema ei siis ole mikään museoitu alue, joka pysyy samanlaisena. Toisaalta kaikki muutos ei ole toivottua.

”1800- ja 1900-luvun alussa peltoja raivattiin voimakkaasti. Myös kaskikulttuuri tuotti hyvin laajoja avoimia maisemia. Sen sijaan 2000-luvulla maisemat ovat nopeasti kasvaneet umpeen”, Lahdenvesi-Korhonen kertoo.

Umpeenkasvu koetaan yleensä kielteisenä asiana.

”Ihminen haluaa maiseman, jossa hän näkee ympärilleen. Ihminen haluaa havainnoida ympäristöään ja kokea ’selustansa turvatuksi’, mille on varmasti aivan biologinen syy.”

Tunteet eivät vaikuta vain matkailuun ja muihin maisemasta riippuvaisiin elinkeinoihin vaan myös siihen, missä ihminen haluaa itse asua ja elää.

Nordbergin kirjoituksen kommenteissa nousi esiin myös näkökulma maaseudun ”oikeista” elinkeinoista, joiden näkökulmasta koko keskustelu maisemasta on suorastaan turhaa.

Maiseman hoito oli monen mielestä tarpeeton kuluerä tai ajanhukkaa. Maisemahan ei tuota, ei lisää rahaa eikä edes säästöä, toisin kuin vaikkapa pihan perälle varaosiksi varastoitu koneen raato.

MTK:n lakimies Leena Kristeri muistuttaa, että elinkeinot hyötyvät toisistaan. Maaseutumaisemaa ei ole ilman aktiivista alkutuotantoa, ja toisaalta maaseutumatkailu tuo maaseudulle elämää ja työpaikkoja sekä merkittävän tulovirran.

Liikevaihdolla mitattuna haitari on valtava, kertoo Lomalaitumen Aalto. Muutamaa lomamökkiä tai juhlatilaa vuokraavan yrityksen paristakymmenestä tuhannesta eurosta suurimpien yritysten useisiin satoihin tuhansiin euroihin vuodessa.

Maisema ei ole kenenkään omaisuutta toisin kuin metsä tai pihapiiri. Lain näkökulmasta maisemaa ei voi myöskään suojella, Kristeri toteaa.

”Maisema on ajassa muuttuva, ja se on kytköksissä siinä harjoitettavaan toimintaan.”

Se ei silti tarkoita, että omalla kiinteistöllä saisi toimia täysin oman mielensä mukaan. Siivottomasta pihapiiristä voi tehdä ilmoituksen kunnan ympäristöviranomaiselle, kertoo lakimies Minna Ojanperä MTK:sta.

Ympäristöviranomaisella on valta puuttua esimerkiksi tilanteeseen, jossa yksityinen piha on täysin romujen vallassa ja niistä on vaarana päätyä esimerkiksi öljyä tai muita haitallisia aineita maaperään.

”Jopa uhkasakko on mahdollinen, mutta siihen kynnys on varsin korkea. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun riskinä on ympäristön pilaantuminen.”

Ojanperän mukaan edelleen on varsin paljon epätietoisuutta siitäkin, mitä jätelain mukaan saa omalla maallaan tehdä.

”Minulta on useammankin kerran kysytty, eikö omaan metsäänsä saakaan kipata vaikka purkujätettä. Vastaus on ihan yksiselitteinen: ei saa.”

Ojanperä muistuttaa, että kierrätysmahdollisuudet paranevat koko ajan. ”Se, mikä on totuttu näkemään jätteenä, onkin toiselle arvokas raaka-aine.”

Yksi esimerkki on muovi.

”Maatilojen muoville on tällä hetkellä hyvät ja nousevat uusioraaka-ainemarkkinat. Lisäksi jäteöljyt ovat täysin kierrätettävissä.”

MT:n Facebook-keskustelun yhtenä juonteena oli ajatus kaupunkilaisten Suomi-filmi-nostalgiasta: halutaan maiseman olevan jotain sellaista, mitä ei enää ole.

Lomalaitumen Aalto naurahtaa ajatusta. ”Ei se ole mikään uhka, se on mahdollisuus. Tärkeintä on, että tämän nostalgian perässä maaseudulle saapuville on tarjolla elämyksiä, jotka täyttävät siitä maksavan odotukset.”

Maiseman ei siis tarvitse olla sama kuin 1950-luvun elokuvassa. Pääasia on, että sen katselusta tulee hyvä olo.

Sanne Katainen
Metalliromua lähdössä keräykseen.

Lue lisää

Tie tarpeen maallakin

Yle uutiset: Kotimaan matkailu siivittää Jyväskylän hotelleja huippukesään, hotellinjohtajat: "Huikean hyvä", "Kyllähän se silti yllätti"

Voimaa ja hyvinvointia maisemasta

Turvavälit teillä ja tapahtumissa