Viisi silmiä avaavaa kirjavinkkiä ei-valkoisilta kirjailijoilta - MT Blogit - Maaseudun Tulevaisuus
Edellinen Seuraava

Viisi silmiä avaavaa kirjavinkkiä ei-valkoisilta kirjailijoilta

Kirjojen avulla voi samaistua ihmiskohtaloihin, jotka iltauutisissa tuntuvat etäisiltä. Sitten onkin helpompi alkaa parantaa maailmaa.
Laura Kuivalahti
Tällä hetkellä lukulistani kärkipäässä on Angie Thomasin Mun vuoro.

Kukaan ei enää tässä vaiheessa ole voinut välttyä kuulemasta Black Lives Matter -liikkeestä. Moni suomalainen on kohautellut olkiaan ja ohittanut aiheen etäisenä ja itseään koskemattomana. Jos ei itse kohtaa rasismia jokapäiväisessä elämässään, on se valitettavasti hyvin helppo unohtaa keskittyessään seuraavaan arkiseen askareeseen. Ongelma ei kuitenkaan ole vain kaukainen huudahdus valtameren takaa, vaan yhdenvertaisuusvaltuutetun tuore selvitys kertoo, että afrikkalaistaustaisille suomalaisille rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää. On muutenkin omituista kätkeytyä kulisseihin tapahtumien etäisyyteen vedoten, mutta koska vikaa on ihan omilla kotinurkillakin, on totisesti aika ryhtyä toimiin.

Yksi tapa lisätä ymmärrystään itselleen vieraalta tuntuvasta aiheesta on – tietysti – lukeminen. Siksi päätin koota tähän viiden kirjan listan kirjailijoilta, jotka eivät ole valkoihoisia. Otanta on toki hyvin suppea, mutta lisää luettavaa löydät muutamalla googlauksella. Näiden kirjojen kautta voi yrittää eläytyä jatkuviin ennakkoluuloihin ja rasistisiin ulostuloihin. Ehkä sen jälkeen on jälleen piirun verran helpompaa puuttua maailman epäoikeudenmukaisuuksiin.

Koko Hubara: Ruskeat tytöt – Tunne-esseitä (Like, 2017)

Koko Hubara: Ruskeat tytöt – Tunne-esseitä

Suomessa julkaistaan ainakin toistaiseksi varsin vähän rodullistettujen kirjailijoiden kirjoja, mutta onneksi tarjolla on kuitenkin jo jonkin verran helmiä. Vuonna 2017 julkaistu Koko Hubaran Ruskeat tytöt -kirja perustuu samannimiseen blogiin, joka on sittemmin laajentunut monitahoiseksi julkaisuksi. Kokoelman esseissä käsitellään muun muassa nähdyksi tulemisen tarvetta sekä monia muita näennäisesti pieniä mutta todellisuudessa valtavia asioita. Kirja on kirjoitettu ”ruskealta tytöltä ruskeille tytöille”, mutta kuka tahansa voi viihtyä sen ääressä ja parhaimmillaan oppia paljon uutta siitä, millaisena Suomi ihmisille näyttäytyy.

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen (Siltala, 2017) & Kirja tytölleni (WSOY, 2018)

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen & Kirja tytölleni

Pysähdytäänpä ihan ensimmäiseksi pohtimaan näitä neljää sanaa: musta tulee isona valkoinen. Jani Toivolan omaelämäkerrallisella teoksella on hyvin ravisuttava ja surulliseltakin kalskahtava nimi. Toivola kertoo kirjassaan hyvin avoimesti elämästään, jossa hänen suomalaisuuttaan on jatkuvasti kyseenalaistettu ja jossa hänen ihonvärinsä saa aivan ylitsevuotavan paljon huomiota. Omakohtainen Kirja tytölleni toimii loistavana jatkona teokselle, vaikka tämän kirjan pääosassa onkin vanhemmuus sekä jaksaminen.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, 2017)

Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, 2017)

16-vuotias Starr tasapainottelee kahden maailman välissä. Hänen kotinsa sijaitsee köyhässä slummissa, mutta hän käy koulua yhdessä hyväosaisten valkoisten kanssa. Starr pohtii jatkuvasti sitä miltä hänen sanansa ja eleensä muista vaikuttavat, millä tavoin hän eroaa mistäkin joukosta. Kun poliisi ampuu Starrin lapsuudenystävän, suistuu nuoren elämä raiteiltaan. Miten voisi saada oikeutta ystävälle, kun järjestelmä tuntuu sivuuttavan kuoleman kokonaan? Angie Thomasin Viha jonka kylvät on tänäkin vuonna kipeän ajankohtainen. Kirjassa tallennetaan taiten sivuille kaikki ne tunteet, jotka käsittämättömän epäreilu tilanne nuoressa synnyttää. Vaikka tätä solmua ei tietenkään voi ulkopuolelta koskaan täysin ymmärtää, antaa kirja pienen maistiaisen kaikesta siitä pelosta, epäuskosta, pettymyksestä, katkeruudesta ja jopa korventavasta vihasta, jota tällaiset tilanteet luovat.

Michelle Obama: Minun tarinani (Otava, 2018)

Michelle Obama: Minun tarinani

Elämäkerrat ovat minusta lähtökohtaisesti valtavan kiinnostavia, mutta kun kertojana on Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen – ja vieläpä ensimmäinen tähän asemaan nousut afroamerikkalainen – on luvassa uskomaton kertomus. Michelle Obama avaa lämpimällä otteella elämänsä polkuja, vastoinkäymisiä ja voittoja. Kirja toimii erinomaisesti myös äänikirjana, ja lukukokemusta voi vielä väkevöittää katsomalla Netflixistä kirjakiertueelle lähteneen Obaman kuulumisia Minun tarinani -dokumentista.

Edellinen Seuraava