Tiedämme enemmän kuin pystymme jakamaan, ajatuksia raviurheilun maakunnallisesta johtamisesta

"Maakuntaratojen hallintojen päivittämisellä 2020-luvulle, yhteiskuntamme yleisten käsitysten mukaisten arvojen ja odotusten tasolle, on kiire sekä yhdenvertaisuuden, vastuullisuuden että kaupallisuuden näkökulmista tarkasteltuna."
Elina Paavola
Suvi Louhelainen kirjoittaa vierasblogissaan hiljaisen tiedon siirtämisestä sekä sukupolvien ja -puolien merkityksestä lajin kehityksessä.

Hiljaisen tiedon käsitteen isä Michael Polanyit on kiteyttänyt hiljaisen tiedon käsitteen seuraavasti; ”tiedämme enemmän kuin pystymme kertomaan”. Erilaiset kirjalliset lähteet kuvaavat hiljaisen tiedon olevan osin tiedostamatontakin tietoa, käytäntöjä, tapoja, tottumuksia ja myös tuntemuksia.

Raviurheilun kokeneilla päätöksentekijöillä ja vaikuttajilla on valtava määrä kymmenien vuosien kokemusta, vuosien varrella hankittuja kontakteja ja suhdeverkostoja, hiljaista tietoa. Alan hallitun muutoksen varmistamiseksi ja hiljaisen tiedon jakamiseksi raviurheilulla on todella kova kiire uudistaa maakunnallista hallintoaan.

Hiljaista tietoa voi siirtää osallistamalla, uusia ihmisiä mukaan ottamalla, tukemalla ja kannustamalla. Erinomaiseksi hiljaisen tiedon siirtämisen keinoksi on todettu mentorointi. Mentorointiprosessissa mentori, arvostettu ja kokenut asiantuntija ja osaaja tukee, opastaa ja kannustaa mentoroinnin kohteena olevaa aktoria. Mentorointiprosessi on aina kahdensuuntainen, ja molemmat ovat prosessissa oppivina osapuolina.

Mitä hiljainen tieto sitten ei ole? Hiljainen tieto ei ole uusien ideoiden tyrmäämistä, se ei ole kyseenalaistamista ilman rakentavaa keskustelua, eikä toteamuksia siitä, kuinka esitetty idea on jo aiemmin kokeiltu ja toimimattomaksi havaittu. Hiljainen tieto ei ole innostuksen ja intohimon tappamista.

Hevosurheilu-lehti tarttui perjantain 9.10. numerossaan lajimme yhdenvertaisuuteen keskusjärjestön varsinaisen kokouksen ja valtuuskunnan kokoonpanon kautta. Suomen Hippoksen valtuuskunnan 42 jäsenestä kolme on naisia.

Aiheesta intoutuneena tein silmäyksen maakuntaratojen hallitusten kokoonpanoihin. Saatavilla olevat tiedot eivät antaneet mahdollisuutta selvittää ikäjakaumaa, mutta oletettua sukupuolijakaumaa sen sijaan kyllä. Tämä nopea tutkimusmatka oli omaa ennakkokäsitystäni vieläkin surullisempi.

Vain joka viides maakuntaratojen hallituksen jäsenistä on naisia, mediaanin ollessa sitäkin heikompi. Maakuntaradoista kahdella on naisia hallituksen jäsenistä puhdas pyöreä nolla, kahdeksalla radalla hallituksista löytyy yksi naisjäsen ja viidellä radalla kaksi. Hallitusten kokoonpanot, puheenjohtaja mukaan laskettuna, vaihtelevat kuudesta yhdeksään jäseneen. Vain yhdellä radoista hallituspaikat jakautuvat tasan miesten ja naisten kesken.

Tällä sukupuolijakaumalla emme voi saavuttaa riittävää näkökulmien rikkautta raviratojen liiketoiminnan kehittämiseksi ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Maakuntaratojen hallintojen päivittämisellä 2020-luvulle, yhteiskuntamme yleisten käsitysten mukaisten arvojen ja odotusten tasolle, on kiire sekä yhdenvertaisuuden, vastuullisuuden että kaupallisuuden näkökulmista tarkasteltuna.

Lajille elämänsä omistaneet ihmiset ikääntyvät, sukupolvet vaihtuvat ja hiljaista tietoa katoaa. Mentoroinnin, nuorisotyön sekä rohkeiden lajirajat ylittävien luottamushenkilörekrytointien kautta laji voi varmistaa hiljaisen tiedon, kokemuksen ja kontaktiverkostojen, siirtymisen uusille sukupolville. Vain monitahoisella, -taitoisella ja näkökulmarikkaalla päätöksenteolla ja johtamisella voidaan varmistaa raviratojen kestävä talous ja raviurheilun elinvoima. Raviurheilu kaipaa uusia avauksia, rohkeaa kyseenalaistamista, tuoreita ideoita. Painavaa ja arvokasta kokemusta ei ole silti syytä hukata.

Ennakkoluulottomasti yhdistämällä nuoruuden into ja näkemykset siitä, mitä tulevaisuus vaatii sekä vuosien tuoma kokemus ja tieto siitä mitä aiemmasta on opittu, syntyy kyvykkyys luoda raviurheilun tulevaisuus.