Hevoset ja hiihto – niistä ei oikein tahdo päästä eroon

"Tärkeintä on kuitenkin se, että saa sisältöä vapaa-aikaansa sopivassa suhteessa hektisen arjen keskelle."
Kari Salonen
Nykyajan ihminenhän haluaa vapaa-ajallaan kokea elämyksiä, mutta myös kokea yhteenkuuluvuutta samanhenkisten kanssa, arvioi Kaj Närhinen blogissaan.

Mitä yhteistä on 90 kilometrin Vasaloppetilla ja hevosen omistamisella? Moni toteaisi äkkiseltään, ettei yhtään mitään. Näin olisin itsekin vastannut viitisen vuotta sitten. Vaikka olenkin asunut Taalainmaalla Vasaloppetin kehdossa jo reilut kahdeksan vuotta. Mutta näillä kahdella todella erityyppisellä harrastuksella on kuitenkin jotakin yhteistä. Kummastakaan ei nimittäin pääse eroon, kun on kerran antanut pikkusormensa niille.

Nykyajan ihminenhän haluaa vapaa-ajallaan kokea elämyksiä, mutta myös kokea yhteenkuuluvuutta samanhenkisten kanssa. Hieman yllättäen sekä hevosen omistaminen että legendaarinen Vasaloppet-hiihto tarjoavat kummankin edellä mainituista asioista. Tähän päätelmään olen tullut pohdittuani asiaa kuluneen vuoden aikana. Taidan olla keski-ikäistymässä kovaa vauhtia.

Yleinen toteamus ”Harrastuksen ollessa tarpeeksi vetovoimainen, on siitä vaikea päästää irti” iski tajuntaani yhtenä helmikuisena aamuna viedessäni ponejamme ulos tarhaan. Sää oli mitä mainioin, kevään ensimmäisiä valoisia aamuja talven jäljiltä. Ei aleta silti tunteellisiksi, sillä lopulta älysin mikä minua helmikuisessa aamussa veti puoleensa - Vasaloppet tietenkin! Näin itseni aamuauringon kajastuksessa odottamassa muiden samanhenkisten kanssa lähtölaukausta 90 kilometrin mittaiselle taipaleelle Sälenistä Moraan. Tämän kaipuun on saanut aikaiseksi kahdesti 90 kilometrin hiihtäminen Sälenin ja Moran välillä. Tämänvuotisen tapahtumanhan korona sotki, ja siirsin suosiolla tähtäimen vuodelle 2022. Mutta vahvan vaikutuksen on tehnyt yksittäinen urheilutapahtuma allekirjoittaneeseen.

Raviurheiluun minulla on kuitenkin pitempiaikainen suhde. Hevoset ovat olleet osa minua lähes koko 40-vuotisen elämäni ajan. Harrastaminen vaihtui opiskeluiden jälkeen raviradalla työskentelyyn 15 vuoden ajaksi. Ensin Mikkelissä ja viimeiset reilut kahdeksan vuotta täällä Taalainmaalla. Lopettaessani työt raviradalla kuun vaihteessa, ei ole kai kenellekään kovin iso yllätys, että raveilla ja hevosilla tulee olemaan iso merkitys työ- ja siviilipuolella vastaisuudessakin. Sen verran mukavuudenhaluiseksi olen tullut, että aion seurata raviurheilua jatkossakin aidan toiselta puolelta.

Raviurheiluhan on kuitenkin siitä hyvä laji, että riittävät adrenaliiniannoksen saa ihan hevosenomistajana. Omistaahan ei tarvitse yksin, vaan senkin voi tehdä kimpassa. Vasaloppetin lähtöpaikalla olemisessa ja kimppahevosen omistamisessa on jotakin samansuuntaista, samanhenkisten kanssa yhdessä oleminen. Hiihtämisessä luonnollisesti kunto kasvaa enemmän kuin hevosen omistamisessa, jossa lompakolla on tapana kaventua. Tärkeintä on kuitenkin se, että saa sisältöä vapaa-aikaansa sopivassa suhteessa hektisen arjen keskelle. Ei sillä ole niin suurta merkitystä onko se keskellä metsää suksien päällä vai kimppahevosen omistajana. Tärkeintähän on kokea olevansa samanhenkisessä, miellyttävässä seurassa.

Lopuksi on kuitenkin todettava, että ei myönteistä riippuvuussuhdetta harrastukseen saa pelkästään nappia kääntämällä. Vaan toisenkin osapuolen on tehtävä osansa. Vasaloppet on osannut monta asiaa oikein ennen korona-epidemiaa. Raviurheilulla on hyvät mahdollisuudet koukuttaa ihmisiä vieläkin paremmin. Raviurheilun kenttä on kuitenkin heterogeeninen. Kaikkien sidosryhmien on hoidettava osansa mallikkaasti tässä raviurheilun tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeässä asiassa. Se onkin sitten jonkin toisen blogin aihe, siihen ei merkkimäärä riitä tässä blogissa.