Erä

Suden epäiltiin hyökänneen ihmisen kimppuun Inarissa – poliisin viesti on tämän hetkisten tietojen perusteella, että susi ei ole purrut ihmistä

Poliisi sai tiedon tapauksesta välikäden kautta.
Kari Salonen
Keskustelu Inarin tapauksen ympärillä on käynyt vilkkaana sosiaalisessa mediassa.

Inarin poliisi sai noin viikko sitten yhteydenoton, jossa epäiltiin suden käyneen ihmisen kimppuun elokuussa Tsarmitunturin erämaa-alueella.

"Tieto tapauksesta tuli poliisille välikäden kautta. Olemme olleet yhteydessä henkilöön, joka on ollut kohtaamisessa osapuolena. Hän pitää havaintojensa perusteella varmana, että kyseessä ei ole ollut susi, vaan mahdollisesti villiintynyt koiraeläin", kertoo Inarin poliisin vanhempi rikoskonstaapeli Iikka Rantahalvari.

Hän myös painottaa, että poliisin ydinviesti tämän hetkisten tietojen perusteella on: susi ei ole purrut ihmistä Inarissa.

"Joku koiraeläin on purrut ihmistä, ja hyvin suurella todennäköisyydellä kyseessä ei ole susi. Poliisin puhuttama henkilö on saanut tilanteessa lieviä vammoja, ei vakavia."

Samalla alueella Tsarmitunturin erämaa-alueella susi tappoi pohjanpystykorvan 17. lokakuuta, missä elokuinen tilanne ihmisen, lemmikkikoiran ja jonkun muun koiran välillä on sattunut.

Tämä tapaus on kirjattu riistavahinkorekisteriin ja Inarin kunnan maataloussihteeri on koiran tutkinut. Hän arvioi, että pohjanpystykorvan on tappanut susi.

Rantahalvari arvelee, että lokakuun tapauksen jälkeen osittain virheelliset huhut elokuun tapaukseen liittyen ovat lähteneet liikkeelle ja tekijäksi on koiran sijaan epäilty sutta.

"Uusia havaintoja tai tilanteita, joissa osapuolena olisi susi tai villiintynyt koira ei ole tiedossa."

Keskustelu aiheen ympärillä on käynyt vilkkaana sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää

Sudet hyökkäävät koirien kimppuun tyypillisesti reviiriensä rajavyöhykkeellä

Sudet ovat tappaneet tai vahingoittaneet yhdeksää koiraa elokuun alun jälkeen riistavahinkorekisterin tietojen mukaan

Sudet aiheuttavat koiravahinkoja yhä pääasiassa Itä-Suomessa, vaikka susikannan painopiste on siirtynyt länteen – tutustu koiravahinkokarttoihin

Sudet ovat aiheuttaneet koiravahinkoja tänä vuonna viime vuotta enemmän – vahinkokorvaussumma kipusi noin 140 000 euroon joulukuun alussa