
Ravivihje: Myrskyluodon Janne matkalla kohti ikäluokkakilpailuja
Aimo Vuorisalolla on kaksi mielenkiintoista hevosta Vermon T65-kierroksen toiseen kohteeseen. Tänä vuonna tappioitta kilpaillut Landen Kunkku ja Myrskyluodon Janne lukeutuvat molemmat suosikkeihin.
Aimo Vuorisalolla on toisessa 65-kohteessa kaksi valmennettavaa. Niistä Myrskyluodon Janne on vihjerivin varma. Kuva: Terhi Piispa-HelistenAvauskohteessa erottuvat edukseen tauolta palaava Up Down Lily ja hienossa kunnossa kilpaileva Briljera. Ensin mainittu aloitti uransa vakuuttavilla esityksillä. Voitot olivat viime syksynä helppoja ja varaa tuntui 13-vauhtisissa lopetuksissa jäävän melkoisesti. Briljera jäi viimeksi puolitoista kierrosta ennen maalia toiselle ilman vetoapua. Siitä tamma liukui kierrosta myöhemmin keulaan ja kamppaili toiseksi.
Viisivuotias Myrskyluodon Janne teki suuren vaikutuksen jo viime kesänä. Uransa neljännessä kilpailussa ori pinkoi kirikierroksen alle 29-vauhtia ja voitti ilmavasti. Kausi on alkanut epävarmuuden vallitessa, mutta Forssassa alun haparoinnin jälkeen menossa oli tuttua sähäkkyyttä. Valmentaja uskoo hevosen pystyvän nousemaan ikäluokan kärkikaartiin, joten laadukkaasta vastuksesta huolimatta luottoa hevoseen löytyy.
Arctic Crown olisi eturivistä ollut yksi kierroksen varmaehdokkaista. Takarivi voi tuoda mutkia matkaan ja siksi varmistukset ovat paikallaan. Niistä ainakin Sublime Soa kuuluu aikaisin kuitille.
Lumi-Pete on mainiossa kunnossa, mutta ruuna ei ole niin suoritusvarma kuin viime kilpailut antavat ymmärtää. Ryhmälähdöissä takarivistä hevonen on malttanut lähteä ravia, mutta eturivin paikalta se on epäonnistunut säännöllisesti. Parhaat varmistukset ovat voitokkaat Rummeli, Aika-Ajo ja Supervoima.
Bridge Commander aloitti kauden kykyjään vastaavalla esityksellä, mutta sen jälkeen epäonni on ollut jatkuvasti läsnä. Jokimaalla ruuna jäi takarivistä kauas parijonon hännille, eikä vauhdikkaassa lopetuksessa ollut asiaa aivan kärkeen. Kouvolassa rataolosuhteet olivat pahasti vastaan ja Teivon finaaleissa ruuna jäi kaikki tallella pussiin. Vermossa on aika palata voittokantaan.
Quadriofoglio pinkaisi jo 3-vuotiaana täyden matkan alle 14-vauhtia ja oli parhaimmillaan todella hyvä. Pekka Korpi tuo hevoset aina valmiina kilpailuihin, joten ori on heti vaarallinen. Lemmy Model lähtee lujaa ja juossee keulassa. Goldas Love ja Captain Kronos kuuluvat myös systeemiin.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 1 Up Down Lily, 10 Briljera (8,9)
Lähtö 2: 6 Myrskyluodon Janne (3,11)
Lähtö 3: 10 Arctic Crown, 11 Sublime Soa, 6 Mister Provident, 5 El Cheapo (7,3)
Lähtö 4: 5 Lumi-Pete, 4 Supervoima, 10 Aika-Ajo, 7 Lorvikatari, 9 Rummeli (6,3)
Lähtö 5: 3 Bridge Commander (4,5)
Lähtö 6: 5 Quadriofoglio, 2 Lemmy Model, 12 Goldas Love, 7 Captain Kronos (9,4)
160 riviä x 0,10e = 16 e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

