Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Viikonlopun ravit: Suurkisoja ympäri pohjolaa

    Kotimaassa kisaillaan kaksi Toto75-päivää viikonloppuna. Perjantaina Vieremällä nähdään mielenkiintoinen lämminverikamppailu. Lauantaina ajetaan Killerin Eliitti. Bodenin ja Oslon arvolähdöt värittävät viikkoa mukavasti.
    Holcombe Zet värittää Vieremän perjantaita. Isompien tehtävien aika on myöhemmin.
    Holcombe Zet värittää Vieremän perjantaita. Isompien tehtävien aika on myöhemmin. Kuva: Elina Paavola

    Perjantai 12. kesäkuuta

    Vieremä ajaa perjantaina Kajaanilta siirtyneen Toto75-päivän, joten viikkoon on mahdutettu kolme Toto75-peliä. Niinpä yksien huippuravien sijasta viikonloppuna nähdään kotimaassa kahdet hyvät ravit.

    Vieremällä nähdään lämminveristen avoimessa ryhmässä huippumatsi Callela Nelsonin ja Holcombe Zetin välillä. Jukka Hakkarainen kertoi kuun alussa MT Hevosille, että Callela Nelsonin jaloille tehtiin perushuoltoa parin viime startin laukkojen vuoksi.

    Antti Ojanperä kertoi, että Holcombe Zetille harkittiin jopa Bodenin Norrbottens Stora Prisiin osallistumista. Lopulta tässä vaiheessa päädyttiin kuitenkin Vieremän lyhyelle matkalle. Oriin aloitus Suomessa on ollut vähintäänkin vakuuttava.

    Kylmäveristen Kainuu-ajossa suosikki on Paavolan Hurmos, joka ei ole kauden kahdessa ensimmäisessä startissaan saanut kiritiloja. Haastetta tarjoavat ainakin kuusivuotias nousukas Alarik Huikea sekä Jokimaalla voittonsa juuri ennen maalia laukannut Lumettaja.

    Jos Vieremän 75-ilta ei vielä tyydytä peli- tai ravinälkää, ravataan Ruotsin Bollnäsissä kymmenen lähtöä.

    Lauantai 13. kesäkuuta

    Perinteisen Killerin Eliitin suosikki on viimevuotinen Derbyn sankari Romanov Comery. Ruuna voitti kuun alussa Eliitin katsastuksen, vaikkei se ollut valmentaja Tapio Mäki-Tulokkaan mukaan vielä parhaimmillaan. Tuore startti alla parannuspotentiaalia on merkittävästi.

    Haastajiin kuuluu Mari Leinosen valmentama Overhead Panel. Osaomistaja Ilkka Finnen ajatuksia voi lukea tänä viikonloppuna MT Hevosista.

    V.G. Voitto kuuluu Killerin valopilkkuihin lauantaina.
    V.G. Voitto kuuluu Killerin valopilkkuihin lauantaina. Kuva: Elina Paavola

    Kaksi kylmäveristen avointa lähtöä peräkkäisinä päivinä ei ole kovin hääviä kilpailukalenterin suunnittelua. Killerille ilmoitettiin vain kuusi hevosta, ja Profiilin poisjäännin myötä rivit harvenivat edelleen. V.G. Voitto on lähdön jättisuosikki ja Solvallan valloittanut Vänrikki ykköshaastaja.

    Kylmäveristen tammalähdössä suosikkina on viimeisenä kautenaan jätti-iskuun noussut Annan. Markku Krögerin suojatti voitti viime starttinsa Kuopiossa keulasta naureskelemalla. Killerille tehdään balanssimuutos, sillä Jarmo Saarelan ohjastamalle tammalle laitetaan etukengät jalkaan.

    Bodenissa on isoa rahaa jaossa. Norrbottens Stora Prisissä ei kilpaile suomalaisia, mutta täytelähdöissä heitä on senkin edestä.

    Päälähdön miljoonaa kruunua tavoittelee kelpo kymmenikkö. Suosikki on Daniel Redénin hieno Francesco Zet. Norrbottens Stora Prisin ennakon voi lukea MT Hevosista lauantaina.

    Lightning Stride vietti viime talven Ranskassa. Kuvassa tamma on tammikuussa Vincennesissä.
    Lightning Stride vietti viime talven Ranskassa. Kuvassa tamma on tammikuussa Vincennesissä. Kuva: Gérard Forni

    Myös Ranskassa on lauantaina mielenkiintoa suomalaisille ravien ystäville. Toissa vuoden derbyvoittaja Lightning Stride kilpailee Enghienissä. Petri ja Heli Tarrimaan huipputamma nähtiin viimeksi tositoimissa maaliskuussa Cagnes-Sur-Merissä.

    Sunnuntai 14. kesäkuuta

    Sunnuntai on Suomessa selkeä kesäravipäivä. Ravit ajetaan päivän aikana Kokkolassa ja Riihimäellä. Illalla myös Maarianhaminassa suoritetaan kauden avaus.

    Norjan Bjerkessä on suurkilpailussa jaossa miljoonan Norjan kruunun pääpalkinto. Oslo Grand Prix kilpaillaan Bodenin suurkilpailun lailla ilman suomalaisia osallistujia.

    Kisan ykkössuosikki on suomalaisille hyvin tuttu Daniel Wäjerstenin Borups Victory. Oslo GP:n ennakon voi lukea sunnuntaina MT Hevosista.