Veikkaus tappoi kansanperinteen
On vaikea ymmärtää, miksi Veikkaus halusi suututtaa raviväen ja ottaa imagotappion omaan niskaansa.
Totopelien pelaaminen kesäradoilla loppui yllättäen jo tänä kesänä. Veikkauksen päätös on suututtanut niin raviratojen vetäjät kuin monet ravikävijät. Kuva: Sanne KatainenKiivain kesäravikausi on hyvässä vauhdissa, kaviot kopsuvat ympäri maan ja taas ravikansa virtaa ihan solkenaan totoluukuille.
Ja sitten pikakelaus taaksepäin. Ei virtaa.
Tästä kesästä alkaen kesäraveissa yksi asia on peruuttamattomasti toisin. Kesäraveista puuttuu yksi koko ravien pitkän historian tärkein ja tunnistettavin elementti.
Enää ei täytetä totolappuja eikä palauteta niitä totoluukuille. Enää ei rynnätä viime hetkillä lapun kanssa jonoon jännittämään, ehtiikö peli sisään ennen ”aja”-käskyä. Eikä voiton jälkeen heilutella voittolappua eikä kävellä polleana luukulle lunastamaan voittoa.
Syypää hienon kansanperinteen poistumiseen on vielä vuoden ajan monopoliasemaa nauttiva kansallinen peliyhtiömme Veikkaus.
Veikkaus ilmoitti keväällä täysin yllättäen kesäradoille, ettei se enää toimita radoille totokoneita. Peliyhtiö perusteli yksipuolista sopimuksen purkamista asiakaskäyttäytymisen muutoksella, jonka vuoksi ”ratamyynnin järjestäminen kesäraveissa ei ole enää liiketoiminnallisesti kannattavaa.”
Kansanperinne siis uhrattiin rahan alttarille.
Ei ”luukkutoton” järjestäminen kesäraveissa ollut kenellekään kannattavaa. Suoraan radoilta kerrotun mukaan radat jopa säästävät, kun niiden ei enää tarvitse maksaa totomyyjien palkkoja ja muita kuluja. Ratojen Veikkaukselta saamat myyntiprovisiot nimittäin olivat niin pieniä.
Mutta radoilla asiaa ei ajatella rahan kannalta. Radat halusivat palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin ja olivat jopa valmiita maksamaan siitä. Radoilla onkin oltu Veikkauksen päätöksestä tyrmistyneitä. Pettymys on ollut valtava.
Oli jo aiemmin tiedossa, että viimeistään ensi vuonna totokoneet katoavat kesäradoilta. Vieremällä oli jo valmiina suunnitelma, että historian vihoviimeisen totolapun jättänyt henkilö palkitaan sampanjalla ja kakkukahveilla. Monista raveista on lähtenyt ihmisiä pois, kun näille on selvinnyt, ettei radalla voi pelata totoa perinteiseen tapaan.
On täysin mahdoton ymmärtää, mikä kiire Veikkauksella oli saada kansanperinne tapettua. Veikkaus olisi voinut päättää, että vielä tänä vuonna radoilla voi pelata, ja kertoa, että ensi vuonna hupi loppuu, kun peliala mullistuu lisenssimarkkinan myötä. Tämän päätöksen kaikki olisivat ymmärtäneet. Kun Veikkaus olisi vielä korostanut, että ratapeli jatkuu, vaikka siitä tulee yhtiölle tappiota, se olisi jopa saanut suuren hyväntekijän leiman.
Nyt Veikkaus otti tieten tahtoen niskaansa valtavan imagotappion ja ihmisten vihat asiassa, joka olisi tapahtunut vuoden päästä joka tapauksessa. Tämä ei käy järkeeni.
Se on nimittäin jo selvää, että kun pelimarkkina vuoden kuluttua avautuu, totopelimarkkinoille tuleva uusi peliyhtiö Hippos ATG ei tarjoa pelimyyntiä radoilla. Veikkauksen aikeista ratapelimyynnin suhteen ei ole vielä selvyyttä.
Päätös on kuitenkin täysin Veikkauksen arvojen ja tapojen mukainen. Veikkauksen iso ongelma on se, että se on saanut huseerata Suomen pelimarkkinoilla niin vapaasti, että siitä on syntynyt valtio valtion sisälle.
Veikkaus on aina tehnyt niin kuin sitä on huvittanut, koska se on voinut tehdä niin.
Nyt Veikkausta, joka mainostaa mahtipontisesti olevansa ”jokaisen suomalaisen peliyhtiö”, huvitti tappaa yksi Suomen urheilun ikiaikaisimmista perinteistä – kansanperinteistä.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



