
Larvan Hurmos lunastaa myyjän lupauksia
TURKU. T76-avauksen väkein oli hyvissä ajoin johtavan rinnalle edennyt Larvan Hurmos. Voitto oli Jouni Miettisen valmennettavalle neljäs putkeen, mutta vielä paljon parempaakin on luvassa - ainakin mikäli hevosen myyjään on uskominen.
Ari Moilanen lähti Larvan Hurmoksella hyvissä ajoin kolmannelle radalle ja pääsi puolimatkassa johtaneen Tahtovan rinnalle. Vastustajat yrittivät kirikierroksella erinäisiä hyökkäyksiä kaksikon takaa, mutta useampi niistä laukkasi mahdollisuutensa ja kärkipari piti pintansa loppuun asti. Vahvasta kaksikosta vahvin oli Larvan Hurmos, joka punnersi varmaan voittoon.
Nyt seitsemänvuotias Larvan Hurmos on ollut Jouni Miettisellä runsaat kolme vuotta. Nelivuotissyksynään ori selvisi Kriteriumin finaaliin, mutta uralle on mahtunut myös varsin runsaasti laukkoja. Miettiselle Larvan Hurmos tuli hänen vanhalta kauppakumppaniltaan Otto Salojensaarelta.
"Otto sanoi, että siitä tulee ykkössarjan hevonen, mutta siihen on vielä matkaa", Miettinen naurahti. "Hyväpäinen hevonen se kyllä on, ja ylväs katsella, vähän kuin ravikuningas Uusi-Veto aikanaan."
Larvan Hurmoksen omistaa Hurmos Talli, jonka muut osakkaat ovat Veikko Laurila ja Antti Koivu.
"Hienoa, kun pärjätään tällä porukalla, kun Veikko omisti jo tämän isän Joihurin", Miettinen mainitsi.
Kisa oli Miettisen tallille menestys, sillä tallin toinen hevonen Tähtisäihke oli kolmas.
"Hienosti meni tällä kertaa. Tämä on herkkää hommaa, ja äkkiä hommat voi mennä pieleenkin", Miettinen muistutti.
Metsämäki Stayer oli Mystic Powerin heiniä. Olli Koivunen sai pidettyä sillä keulapaikan ja rauhoitettua ensimmäisen kierroksen maltilliseksi. Toinen rinki ajettiin reippaammin ja viimeinen kierros urku auki, eikä Gambino Degatolla ja muilla takahevosilla ollut aseita sen ohittamiseen.
"Hiljainen ensimmäinen kierros pikkuisen huolestutti", omistajavalmentaja Pasi Pörsti painotti voittajahaastattelussa. "Ajattelin, että kovat takahevoset pääsevät ihan iholle kiinni, mutta hyvä että meni näin ja hevonen kesti ja vauhtia riitti tarpeeksi viimeisellä kierroksella."
Ennen T76-kohteita juhli Rose Coger, joka haki kasiradalta keulat ensimmäisen kaarteen lopussa ja voitti niukasti ennen rinnalleen kiertänyttä BWT Bayernia. Vielä tiukempaa oli päivän avauslähdössä, jossa Angel Of Nazareth tuli niukasti ohi Proserpinen. Maaliintulo oli niin tiukka, että rataselostaja Jouni Toroska erehtyi linjalla julistamaan väärää hevosta voittajaksi.
Timo Hulkkonen on tuonut Turkuun pari valmennettavaansa. Next Direction on tulessa loppupäässä, mutta Vincent Croft toi talliin voiton jo päivän toisessa lähdössä. Iikka Nurmosen ajokki oli keulasta selvä ykkönen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



