
Viikonlopun ravit: Suuri Suomalainen Derby ja Suomen Mestaruus raviviikon kirkkaimmat tähdet
Derby on lisänimensä mukaisesti suuri suomalainen ravilähtö. Lauantaina suurkilpailun voittajalle on luvassa 100 000 euron ykköspalkinto. Lisäksi Vermossa selvitetään Suomen mestari. Killerillä ajetaan Ponikuninkuusravit.
Hannu Torvinen on ollut Magnituden vakikuski, mutta Derbyn finaaliin ohjastaja vaihtuu. Kuva: Elina PaavolaPerjantai 14. elokuuta
Perjantain pääravit ajetaan Forssassa. Illan mielenkiintoisin lähtö on Tammavaltikan katsastus, johon on kerääntynyt laadukas joukko tammoja.
Tapio Mäki-Tulokas kertoo perjantaina MT Hevosten haastattelussa Halley Wanian ja muiden Forssan starttihevostensa kuulumiset. Lisäksi saadaan valoa derbyvoittaja Romanov Comeryn lähitulevaisuuteen.
Vieremällä laitetaan kesäravikausi pakettiin. Illan isoin lähtö on suomenhevosten Vieremä Cupin finaali. Lähdön suosikki on hyvältä paikalta starttaava Suplahus, joka on osoittanut kauden starteissaan vahvaa menoa.
Venla Hentilän suojatin kovin haastaja on Kirassi, joka tekaisi Teivon Legendojen lähdössä napakan kirin. Lähtöpaikka on ulkona, mistä voi merkitä pienen miinuksen.
Vieremän Toto4-pankki on päätöskohteen Deadly Express, jolla on alla useampikin erittäin hallittu voitto. Arto Komulaisen valmennettava pääsee matkaan sopivasti kakkosradalta.
Ruotsissa pääravit ajetaan Umåkerissa. Illan erikoisuus on Hot’n Cold -lähtö, jossa kylmäveriset saavat 400 metrin etumatkan lämpöisiin nähden.
Lauantai 15. elokuuta
Viikonlopun huipennus on nelivuotiaiden lämminveristen Derby. Sadantuhannen euron voittopalkinnosta ja pokaalista on kilpailemassa 12 nelivuotiasta lämminveristä.
Suosikki on karsinnassa hienolta näyttänyt Ancio. Markku Nieminen kertoo valmennettavansa kuulumisista ja parhaista derbymuistoistaan MT Hevosille perjantai-iltana julkaistavassa jutussa.
Sisäradalta liikkeelle lähtevä Magnitude on Ancion ykköshaastaja. Hannu Torvinen ajaa vaimonsa Anna Torvisen valmentamaa Uranus Ordenia, joten Magnitudea ohjastaa finaalissa totutusta poiketen Ari Moilanen.
Suomen mestaruuslähdössä ennakkosuosikki Massimo Hoistille on arvottu takarivin paikka, mutta ysiradaltakin huippuori on lähdön iso suosikki. Tammer-ajossa Riina Korhosen treenattava jäi kolmanneksi, mutta Suomen mestaruuslähdössä luulisi olevan kaikin puolin merkki päällä.
Derbypäivän TotoTV:ssä studioääninä ovat Jere Törmänen ja Kari Lähdekorpi. Varikolla touhuaa Veeti Suomalainen.
Jyväskylän Killerillä ravataan Ponikuninkuusravit. Koko perheen tapahtuma kestää kaksi päivää.
Ruotsissa viikon isoin lähtö on Åby Stora Pris. Legendaarinen maratonlähtö on 1 500 000 kruunun ykköspalkinnollaan huippuhevosten suosiossa.
Ranskasta arvolähtöön osallistuu Ibiki de Houelle. Kotimaan kovanaamoja ovat muun muassa Epic Kronos ja Francesco Zet. Katja Melkon valmentama High on Pepper on myös mukana.
Sunnuntai 16. elokuuta
Sunnuntaina päättyy Riihimäen kesäravikausi. Iltapäivän päälähtö on lämminveristen avoin Riihimäki Grand Prix.
Riihimäen Raviseura ry:n puheenjohtaja Tiina Vuotila kertoo Riksun tämän kesän kuulumisista sunnuntaina MT Hevosissa.
Ruotsissa sunnuntaina pääravit ovat Vaggerydissä. Myös Bodenissa ravataan, mikä tietää monille pohjoisen suomalaistreenareille piipahdusta Ruotsin puolella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




