
Katja Melkon High on Pepperille kutsu Finlandia-ajoon
Katja Melkon valmentama High on Pepper kutsuttiin toisena hevosena Vermon Finlandia-ajoon.
High on Pepper on ansainnut urallaan jo lähes 7,5 miljoonaa kruunua. Kuvassa vakio-ohjastaja Jorma Kontio High on Pepperin kanssa viime vuoden Harper Hanoverin lähdössä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKatja Melkon High on Pepper sai toisena hevosena kutsun toukokuun 10. päivä ajettavaan Vermon Finlandia-ajoon. Kahdeksanvuotias High on Pepper otti keskiviikkona Solvallasta jo kauden kolmannen voittonsa. Useamman vuoden Ruotsissa vaikuttanut suomalaisvalmentaja on tyytyväinen Finlandia-kutsusta.
"Hevonen oli keskiviikkona Solvallassa oikein hyvä. Vauhtia löytyi sekä alussa että lopussa. Mielenkiintoista nähdä kuinka kovaa High on Pepper juoksee uransa ensimmäisessä mailin lähdössä", Katja Melkko pohtii.
High on Pepperin ennätys 09,7a on täydeltä matkalta on toissa vuoden Sundsvall Open Trotista. Norjalaisen Tina Dale Brautin ja ruotsalaisen Staffan Uvabäckin omistaman ruunan vakio-ohjastaja on Jorma Kontio. Ohjastajalegenda painottaa High on Pepperin olevan muutakin kuin pitkien matkojen hevonen.
"Olen aina sanonut, että se on hyvä kaikkien matkojen hevonen. Keskiviikkona Solvallassa ruuna kiri viimeiset 700 metriä 07-vauhtia. High on Pepperin menossa oli jo kesän tuntua. Mukava tulla sen kanssa Vermoon”, Jorma Kontio iloitsee Vermon julkaisemassa tiedotteessa.
Katja Melkko vaikuttanut Ruotsissa jo useita vuosia. Suomalaisvalmentaja käy kuitenkin Suomessa kilpailumatkoilla. Kuvassa Melkko ja Kontio juhlimassa Relevant Striden voittoa toissa vuonna Seinäjoki Race -raveissa. Kuva: Elina PaavolaFinlandia-ajon ykköspalkinto on 100 000 euroa. Mailin matkalla ajettavan lähdön voittajalle on tarjolla paikka toukokuun viimeisenä päivänä Solvallassa ajettavaan Elitloppetiin.
Finlandia-Ajoon kutsutut hevoset
Combat Fighter (Suomi) - valmentaja Antti Ojanperä
High on Pepper (Ruotsi) - valmentaja Katja Melkko
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





