Vierasblogi: Joulumieltä ympäri vuoden

Kirjoittaja Janina Lehtonen on 27- vuotias, aloitteleva ravivalmentaja, joka pyörittää Kruunkallion tallia. Kuva: Antti Savolainen

Usein kuulee verrattavan etenkin ravien ja ratsukilpailujen ilmapiiriä ravien eduksi. Itse olen niin vähän ratsastuksen kilpailumaailmaan päässyt kurkistamaan, etten osaa sitä tarkemmin kommentoida. Raveista ja ravi-ihmisten välisestä ilmapiiristä minulla on erittäin positiivinen kokonaiskuva. Valitettavasti silloin tällöin sosiaalisessa mediassa törmää myös ihmisien ikävämpiin kokemuksiin. Useimmiten huonoja kokemuksia vaikuttaisi tulevan uusille harrastajille, jotka intoutuvat tästä hienosta lajista.

Raviurheileva kansa on hieno otanta suomalaisesta yhteiskunnasta ja mukaan mahtuu monenmoista tallaajaa. Ravit yhdistää vauvasta vaariin, tulotilastojen kärkinimiä ja niitä, joilla ei ole ihan niin paljoa pelimerkkejä satsata lajiin, mutta jotka ovat menettäneet sielunsa hevoselle ja raviurheilulle. Suomalainen raviurheilu jakautuu ammattilaisiin ja harrastajiin, mutta kumpikaan ei pärjää ilman toista. Hevosmäärien laskiessa ja raviurheilun haasteissa meillä ei ole varaa menettää yhtäkään innostunutta aloittelevaa raviharrastajaa.

Ravit on esimerkiksi kouluratsastukseen verrattuna hyvin yksioikoinen laji – ensimmäinen maalissa on voittaja. Toki ajotaktiikat ja tuomarien ratkaisut aina välillä kirvoittavat tiukkaakin keskustelua, mutta säästymme suurelta osin arvostelulajien jälkipeleiltä. Onkin äärettömän tärkeää panostaa tuomareiden koulutukseen ja yhdenmukaiseen tuomarilinjaan. Sosiaalinen media onkin antanut erinomaisia työkaluja yhä avoimempaan urheiluun – monesti tuomariston kaarrekameran kuvat antavat huomattavan erilaista informaatiota, kuin mitä me näemme kotisohvilla Toto-TV:n välityksellä tai katsomossa, saati sitten siellä varikkokurvissa, josta pimeällä kurakelillä on hankalaa edes erottaa hevosia ja kuskeja toisistaan.

Monessakaan suhteessa ravibisnes ei noudata yleisiä liike-elämän lakeja ja tämä koske myös ns. liikesalaisuuksia. Lähes poikkeuksetta menestyneet valmentajat ovat valmiita jakamaan tietotaitoaan ja kertomaan valmennusmetodeistaan ja näitä onkin koottu kirjoiksi asti myös harrastajien tueksi. Sunnuntaisin pääsemme Talkkarin tai MT Ravien matkassa vakoilemaan näitä ”liikesalaisuuksia”. Kenestäkään ei toki tule menestysvalmentajaa pelkästään apinoimalla lehtien haastatteluja, jokainen hevonen on yksilö ja sama pätee valmennuspaikkoihin. Varikolla apua saa aina naapurikatoksesta – oli kyse sitten sähkärinteipin lainaamisesta tai sekin avaamisesta. Nyt varikon auttamishenki oli levinnyt niin, että Pilvenmäki oli varannut varikolla yksin reissaavien avuksi yhden heijastinliivissä tallustelevan apurin. Hieno tuki monelle yksinäiselle ravikävijälle! Apua pitää jatkossakin osata tarjota ja pyytää, kun sille on tarvetta.

Raviurheilu on kova laji ja vastoinkäymiset tulevat jokaiselle valitettavasti ennen pitkää tutuksi. Koska kaikki tietävät, kuinka monen tekijän summa menestyminen on ja kuinka pienestä voi joskus kaikki rikkoutua, raviväki iloitsee toistensa menestyksestä ja suree yhdessä vastoinkäymisiä. Tästä kanssaelämisestä saimme valitettavan konkreettisen todisteen, kun raviurheilu menetti tänä syksynä yhden kirkkaimmista tähdistään Graceful Swampin menehdyttyä äkillisesti ja koko ravikansa suri Mäkisen perheen mukana.

Pidetään huolta yhteishengestämme ja toisistamme, raviurheilu tarvitsee meistä jokaista yhdessä luotsaamaan lajiamme eteenpäin nykyisten ja tulevien haasteiden ylitse.

Rauhallista joulua ja ravimenestystä vuoteen 2020!