Suur-Hollolaan ilmoitettiin 33 hevosta – Massimo Hoistilla hyvä arpaonni
Suomessa syntyneiden lämminveriravureiden kauden päätapahtumaan Suur-Hollola-ajoon ilmoitettiin 33 hevosta. Kisan karsinnat ajetaan Lahdessa lauantaina ja finaali sunnuntaina.
Corazon Combo voitti viime vuonna Suur-Hollolan B-finaalin. Tänä vuonna se tavoittelee finaalipaikkaa radalta kolme. Kuva: Terhi Piispa-HelistenSuur-Hollola-ajon sääntöjen perusteella kisaan ajetaan 33 hevosella neljä karsintaerää, joista kaikista kolme parasta pääsee finaaliin. Lauantain karsintojen ykköspalkinnot ovat 10 000 euroa ja sunnuntain finaalin voittaja palkitaan 80 000 eurolla. Finaalista karsiutuneille on lauantaina tarjolla myös B-finaali 8 000 euron palkinnolla.
Ensimmäisen karsinnan ansioitunein on Pekka Korven Corazon Combo, joka lähtee kolmosradalta. Vastaansa se saa muun muassa Amazing Playerin ja The Lost Battalionin.
Toisessa erässä kilpailee kisan kaksinkertainen voittaja, viimeistä kauttaan 12-vuotiaana juokseva Run For Royalty. Tällä kertaa sillä ei ollut arpaonnea, vaan Run For Royalty starttaa eturivin uloimmalta paikalta.
Parempi arpaonni oli nelosradan Callela Nelsonilla sekä kisan nousukkaisiin kuuluvalla Stoneisle Vertigolla, joka lähtee radalta kaksi.
Kolmannessa karsinnassa juoksee kisan kahden vuoden takainen sankari Main Stage, joka sai radan viisi. Vastassa ovat muun muassa Kyle Web ja EL Jetpack.
Neljännessä ja viimeisessä karsintaerässä katseet kääntyvät viime vuoden voittaja Massimo Hoistiin. Joensuu-ajossa komeasti radoille palannut ori kiihdyttää matkaan radalta neljä. Sen vastustajia ovat muun muassa kotiradan Consalvo ja Estelle Travian.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


