Kontion ja Nurmoksen juhlat UET Grand Prix'ssä!
ME-ori Villiam palasi komeasti voittokantaan perjantaina Vincennesissä ajetussa "Eurooppaderbyssä".
Kolmivuotiaana Ruotsin Kriteriumin ME-tuloksella voittaneen Villiamin nelivuotiskausi oli ollut tähän saakka karikkoinen, sillä Derby-karsinnassa tuli lähtölaukka eikä UET GP:n karsintalähdössäkään nähty parasta Villiamia. Valmentaja Timo Nurmos teki kuitenkin taas temppunsa ja viritti tähtihevosensa huippuiskuun oikealla hetkellä.
Jorma Kontio narutteli Villiamilla perjantai-iltana Ranskan pääradalla Vincennesissä arvovoiton UET GP -finaalissa eli "Eurooppaderbyssä". Villiam lähti liikkeelle kasiradalta ja tarkkaili alun tilannetta takajoukoissa, mutta teki sitten pitkän kirin kolmatta rataa pitkin ja näytti jälleen taistelijan lahjansa. Takana kirinyt ruotsalaissyntyinen Mellby Free tarjosi loppusuoralla hienon haasteen, mutta Kontion kannustama Villiam kontrasi eikä päästänyt toista ohitseen. UET GP:n suurvoitosta Muscle Hillin poika ansaitsi 200 000 euroa. Voittotulos oli 11,3/2100a.
"Tänä vuonna Villiamilla on ollut vähän ongelmia, laukkoja on tullut eikä ole ollut onnea", Jorma Kontio tiivisti Equidian haastattelussa. "Tämä on tosi hyvä hevonen, samaa luokkaa kuin Readly Express. Villiam voi myös olla tulevaisuuden Prix d'Amerique -hevonen."
Timo Nurmos on paitsi Villiamin valmentaja, myös kasvattaja ja omistaja. Kaksikon Kontio-Nurmos edellinen UET GP -voitto oli juuri Readly Expressin kanssa Vincennesistä kaksi vuotta sitten. Readly Expressin menestys Ranskassa jatkui viime tammikuussa, kun se voitti Prix d'Ameriquen.
UET GP:n kakkoseksi kiri Villiamin vanavedessä Eric Raffinin ajama ja Björn Goopin valmentama Mellby Free. Goopin itsensä ajama Chianti johti lähtöä ja sai Ruotsin Derby-voittaja Who's Whon rinnalleen, mutta Chianti taipui lopussa. Örjan Kihlströmin ajama ja Pasi Aikion valmentama Who's Who jaksoi neljänneksi.
"Who's Who ei kyennyt tänään voittamaan, mutta teki joka tapauksessa kovan juoksun", Kihlström summasi neljänneksi sijoittuneesta Ruotsin Derby-voittajasta. "Ehkä sen kuntopiikki osui Derbyyn eikä se tänään ollut ihan samanlainen, mutta Who's Who oli kuitenkin hyvä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

