MT Hevoset

Koronapandemia laittaa kapuloita jääravien rattaisiin

Kangasalla pyritään järjestämään jääravit helmikuun lopulla. Ii tekee lopullisen päätöksen muutaman viikon sisällä.
Tilaajalle
Koronapandemia vaikuttaa myös jääravien järjestämiseen. Joillain perinteisillä jääravipaikkakunnalla jäätilanne on hyvä, mutta järjestäjät eivät halua ottaa taloudellista riskiä siitä, ettei tapahtumaan tule yleisöä. Kuva on Kangasalan jääraveista vuodelta 2017.
Koronapandemia vaikuttaa myös jääravien järjestämiseen. Joillain perinteisillä jääravipaikkakunnalla jäätilanne on hyvä, mutta järjestäjät eivät halua ottaa taloudellista riskiä siitä, ettei tapahtumaan tule yleisöä. Kuva on Kangasalan jääraveista vuodelta 2017. Kuva: Anu Leppänen

Lue lisää