Päivän ravit: Pelikansa huomioi Niko Huuskolan suojatin laukanpaikkauksen
Teivossa nähdään lämminveristen puolella tukku jaettuja sarjoja, jossa lähtöpaikat on määritelty voittosummien mukaan. Ruotsissa jakoperusteena ovat tiistaina starttipisteet.Alustavien peliosuuksien mukaan Teivon T5-kierroksen pelatuin hevonen voisi olla Global Fairy Tale. Tamma osoitti viime kuun puolella Jokimaalla omaavansa kovan menestyspotentiaalin, vaikka lähdössä neljänneksi jäikin.
Niko Huuskolan suojatti jäi laukkansa vuoksi joukon perälle, mutta tamman väkivahva kiri kantoi lopulta neljänneksi. Menestys vaatisi kylläkin askellajin säilymisen sallitun puolella.
Lämminveristen eniten tienanneiden ryhmässä takavuosien menestyshevonen Interlude Ferm tekee paluun Suomen kaviourille. Väliin mahtuu pitkä kuntoutusjakso loukkaantumisen jälkeen. Hevosen nykyinen valmentaja Emma Väre kommentoi alkuviikon starttihevostensa kuulumisia MT Hevosille tiistaina.
Interlude Fermin vierestä starttaa Jax Journey, jonka uran alku Suomessa ei ole mennyt nuottien mukaan. Tällä kertaa lähtöpaikkakin on vastaan, mutta Marko Korven hevosten loistava tallikunto kannattaa ottaa huomioon myös tämän menijän kohdalla.
Lähdön suosikkeja lienevät hyviltä paikoilta starttaavat Callela Xplosion sekä Fortnite. Com Rolf olisi hyötynyt eturivin paikasta, mutta arvontakone ei sitä tällä kertaa suonut.
Amatööriohjastajien SM-liigassa on vuorossa kylmäveristen tasoitusajo. Anu Pulkkisen valmentama Dante lähtee paalulta liikkeelle kaksi Mikko Mäkelän ohjastamaa voittoa alla.
Ruotsissa ravataan illalla Östersundissa. Toto64-pelin päättävässä avoimessa lähdössä lähtöradat on annettu starttipisteiden mukaan. Käytäntö muistuttaa spårtrappaa, jossa lähtöradat määritellään hevosen voittosumman mukaan.
Viime starteissaan parhaiten menestyneet ravurit ovat siis automaattisesti hankalimmilla lähtöpaikoilla. Tästä huolimatta Zaxton ja Reven Dejavu ovat lähdön ennakkosuosikit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





