Kerroinnäyttö korvaa indikaattoritaulun Vermossa
Indikaattoritaulut palvelivat asiakkaita edelliseltä vuosituhannelta vuoteen 2021 asti. Laitteistot tulivat elinkaarensa päähän ja informaatiosyöttö indikaattoritauluihin loppui.
Vermon uusi kerroinnäyttö palvelee pelaajia entistä paremmin. Jatkossa jättiscreeni sijoitetaan radan sisäpuolelle. Kuva: VermoVermon ravirata kertoo tiedotteessaan, että asiakkailta tuli runsaasti toiveita kerroininformaation suhteen.
”Aloitimme prosessin yli puoli vuotta sitten. Kysyimme muun muassa asiakkailta, peliasiantuntijoilta ja muilta lajiaktiiveilta, mitä he haluaisivat kerroinnäytöllä näytettävän. Sen perusteella palvelu rakennettiin”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä toteaa tiedotteessa.
Uusi kerroinnäyttö otetaan ensimmäisen kerran käyttöön Vermon keskiviikon ilmaisraveissa 31.8. Sen jälkeen käyttöä jatketaan Suuren Suomalaisen Derbyn viikonloppuna perjantaita sekä lauantaina 2.-3.9. ja siitä eteenpäin keskiviikkoraveissa. Kertoimet ohjelmoidaan näkymään tietyissä väleissä tietyn aikaa ravitapahtuman aikana.
”Käytännön toteuttaminen vaatii etenkin alkuvaiheessa myös paljon käsityötä ja sovittamista muuhun tarjontaan, jota haluamme ruuduilla näyttää”, Vermon tekniikasta vastaava Timo Koljonen kertoo.
Kerroinnäyttö tulee näkymään radan varressa olevalta 60 neliömetrin jättiscreenillä. Sama näyttö pyörii lisäksi myös sisätiloissa eri TV-vastaanottimissa.
”Uskomme vahvasti, että kerroinnäytöstä on hyötyä paikan päälle tulevalle yleisölle. Peli kuuluu oleellisena osana ravitapahtumaan ja kehitetyllä palvelulla on toivottavasti lisäarvoa asiakkaalle. Myös ohjastajat ovat toivoneet näkevänsä kertoimet, jotta he voivat helpommin arvioida ajokkinsa menestymismahdollisuuksia”, Vermon kilpailupäällikkö Jari Haanniemi valaisee.
Kerroinnäyttö on nähtävissä ainoastaan Vermossa paikan päällä. Kaikkia asiakkaita kannustetaan antamaan palautetta palvelusta ja tekemään kehitysehdotuksia Vermon henkilökunnalle.
”Tämä palvelu on rakennettu Vermon asiakkaille ja asiakkaita varten. Alun jälkeen keräämme kaikki palautteet yhteen ja kehitämme palvelua niiden mukaisesti”, Heikki Häyhä vakuuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


