
Rovasti ja ruustinna paikalla, kylvö käsin ja äestys hevosella – katso videolta miten sujuu toukosiunaus vanhanajan tyyliin
Toukosiunaus on vanha kirkollinen perinne, jota edelleen vaalitaan eri puolilla Suomea. Ylivieskassa yleisö pääsi siunauksen yhteydessä näkemään, kuinka peltoa äestetään vanhan ajan malliin hevosella.Ylivieska
Markku Autio ja Lilja-tamma näyttävät, kuinka pellon äestys tapahtuu perinteiseen tyyliin. Kuva: Hanna PerkkiöPerinteisen toukosiunauksen yhteydessä tehtiin Ylivieskassa sunnuntaina kunniaa ihmisen ikiaikaiselle kumppanille. Yleisö pääsi tapahtumassa seuraamaan, kuinka peltoa äestetään vanhaan tyyliin hevosen avulla.
Kolmivuotias suomenhevonen Lilja hoiti tehtävänsä tarmokkaasti mutta hötkyilemättä. Katri Helmisen omistama tamma on jo tottunut vetohommiin. Talvella se on vetänyt rekeä ja uurastanut tukkimetsälläkin.
"Työhevosen pitää olla rauhallinen ja yhteistyökykyinen. Lilja on juuri sellainen, hyvähermoinen hevonen”, ohjastajana toiminut Markku Autio kehuu.
Muistan vielä itsekin, kun ennen vanhaan mentiin pellolla kolme hevosta rinnakkain. Kyllä siinä riitti kävelemistä.
Autio vetää Eläkeliiton Ylivieskan yhdistyksessä Vieskan Äijät -nimistä piiriä, joka on toukosiunauksen järjestelyvastuussa Ylivieskassa nyt toista kertaa. Tämänvuotinen tilaisuus pidettiin Riitta Häivälän tilalla Niemelänkylällä.
"Toukosiunaus on vanha perinne, joka kulkee hyvinkin tuttuna vanhempien sukupolvien muistissa. Nyt sitä halutaan tehdä tutuksi uusillekin sukupolville”, Autio sanoo.
Liljan urakka alkoi jo tilaisuuden alussa, kun eläkkeellä oleva rovasti Esko Jaatinen ja ruustinna Kaarina Jaatinen saatettiin paikalle virrenveisuun säestyksellä ja perinteisten rillojen eli nelipyöräisten hevoskärryjen vetäminä.
Jaatisen toimittaman siunauksen aikana rillojen tilalle vaihdettiin peltotyötä varten karhi eli äes. Hevoskäyttöisessä karhissa on alapuolella rullakot, jotka pyöriessään hienontavat maata. Ohjastaja kulkee jalkaisin hevosen takana.
"Muistan vielä itsekin, kun ennen vanhaan mentiin pellolla kolme hevosta rinnakkain. Kyllä siinä riitti kävelemistä”, Autio toteaa.
Nyt hevonen ja ohjastaja pääsivät vuoroon sen jälkeen, kun varsinaisen siunaus oli toimitettu ja isäntä käynyt käsin kylvämässä siunatut siemenet kaurapellon laitaan.
Yleisöä oli kertynyt paikalle kymmenittäin vilpoisasta tuulesta huolimatta. Eläkeliiton Ylivieskan yhdistyksen puheenjohtajan Tatu Löytynojan mukaan ajatuksena on jatkossakin pitää tapahtuman kautta perinteitä yllä. Avauspuheessaan hän kiteytti toukosiunauksen viestin seuraavasti:
"Vaikeinakin aikoina on Suomessa selvitty, kylvetty ja maasta saatu sato seuraavalle vuodelle. Miksi ei nytkin, tänä rauhan päivänä, anno domini 2022.”
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





