Lähdekorpi myi Jeppas Tarponin huutokaupan kalleimpana – mukavasti menestynyt ruuna siirtyy Ruotsista Suomeen
Hevosiaan vähentävän Kari Lähdekorven Jeppas Tarpon vaihtoi viikonloppuna omistajaa Traveran huutokaupan kalleimpana.Tällä kaudella 13:sta kisastaan kolme voittanut ja lisäksi neljä kakkosta sekä kolme kolmosta saalistanut Jeppas Tarpon (Infinitif) vaihtoi viikonloppuna travera.nu -sivuston nettihuutokaupassa omistajaa. Hieman yli 300 000 kruunua tienanneen ruunan osti 170 000 kruunulla Alexi Svarts. Hinta oli Traveran tämänkertaisen huutokaupan korkein.
”Sopivaa hevosta on katseltu jo pidempään, ja tämän kohdalla heräsi mielenkiinto. Jeppas Tarpon vaikuttaa enemmän vahvalta kuin nopealta menijältä, joten sille käyvät pidemmät matkat. Sen verran kyselin Karilta ( Lähdekorpi), että hänen mukaansa ruuna on täysin terve”, kertoo uuden omistajaportaan edustaja Allan Svarts.
Svartsien haaviin tarttui samaisesta huutokaupasta myös Breakfast-niminen tamma. Nelivuotias Jocosen tytär on ollut treenissä huippumiehillä Björn Goopilla ja Joakim Lövgrenillä. Tamma oli Maharajahin takaa tunnetuksi tulleen Stall Segerhuvan omistuksessa. Sen hinta huutokaupassa jäi 34 000 kruunuun. Breakfast hakee 17 kisan jälkeen edelleen uransa avausvoittoa. Tamman ennätys on lyhyeltä matkalta 13,7, ja tilipussissa on noin 90 000 kruunua palkintorahaa.
”Siitä en tiedä sen enempää, se oli vähän heräteostos. Tarkoitus on laittaa sekä Breakfast että Jeppas Tarpon samaan paikkaan treeniin”, Svarts sanoo.
Salossa asuvat Svartsit tahtoisivat hevoset valmennukseen asuinpaikkansa lähelle.
”Valmentajavaihtoehtoja kartoitellaan. Koivusen Harrilla oli täyttä, sieltä jo kysyin. Mietitään seuraavana vaihtoehtoja Forssan suunnalta.”
Hevoset odottavat Ruotsissa kuljetusta Suomeen. Svartsin mukaan Jeppas Tarpon ja Breakfast tulevat uuteen kotimaahansa joulun jälkeen.
Svartseilla on ollut aiemmin lähinnä suomenhevosia.
”Meillä oli varsana esimerkiksi Ruutu-Viesker. Muutaman vuoden on ollut hiljaisempaa, mutta nyt haluttiin lähteä taas hommaan mukaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



