Pohjanmaan poliisilaitos valvoo jatkossa eläinkuljetuksia aiempaa tarkemmin − näihin asioihin kiinnitetään erityistä huomiota
Poliisi muistuttaa, että kuljetuksissa käytettävien ajoneuvojen tulee olla hyvässä kunnossa, jotta liikenneturvallisuus ja kuljetettavien eläinten turvallisuus eivät vaarannu.Pohjanmaan poliisilaitos tehostaa eläinkuljetusten valvontaa. Poliisilaitos kertoo asiasta maanantaina lähettämässään tiedotteessa.
Valvonnassa erityistä huomiota kiinnitetään esimerkiksi ajokortin kelpoisuuteen ja lupien voimassaoloon.
Käytännössä kuljettajan ajokortin tulee siis olla voimassa ja oikeuttaa kyseisen ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän kuljettamiseen.
Mikäli eläinkuljetus täyttää kaupallisen eläinkuljetuksen kriteerit, on kuljettajalta löydyttävä voimassa oleva eläinkuljettajalupa.
Poliisi kiinnittää erityistä huomiota myös asiakirjoihin, dokumentteihin ja eläinkuljetuksen merkintöihin. Kuljettajalla pitää siis olla mukanaan kaikki lainsäädännön edellyttämät asiakirjat ja dokumentit, kuten eläimen tunnistamisasiakirjat.
Lisäksi ajoneuvosta tai ajoneuvoyhdistelmästä on löydyttävä eläinkuljetusta osoittava merkintä.
Komisario Juha Koistila Pohjanmaan poliisilaitokselta toteaa, että lisäksi kuljetuksissa käytettävien ajoneuvojen tulee olla hyvässä kunnossa, jotta liikenneturvallisuus ja kuljetettavien eläinten turvallisuus eivät vaarannu.
Suomessa eläinkuljetuksia säätelee laki eläinten kuljetuksesta (1429/2006), jonka tarkoituksena on suojella eläimiä kuljetuksen aikana. Lainsäädäntö edellyttää, että eläinkuljetukset suoritetaan siten, ettei eläimelle aiheudu tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä.
Eläinkuljetuksia valvovat Suomessa esimerkiksi poliisi, aluehallintovirastot, kunnaneläinlääkärit ja Tulli. Poliisi valvoo eläinkuljetuksia osana normaalia liikenteen valvontaa ja se voi tehdä tarkastuksia ilman erityistä epäilyä lainsäädännön rikkomisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









