Hannu Korpi asetettiin kilpailukieltoon
Suomen Hippoksen hallitus käsitteli ehdollisen vankeustuomion saaneen ravivalmentajan tapausta tuoreeltaan.
Ravivalmentaja Hannu Korpi asetettiin välittömästi voimaan tulleeseen kilpailukieltoon. Kuva: Ville ToivonenEhdollisen vankeustuomion seksuaaliseen tekoon pakottamisesta sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta saanut pirkkalalainen ravivalmentaja Hannu Korpi on asetettu kilpailukieltoon.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos käsitteli Korven tilannetta ylimääräisessä hallituksen kokouksessaan keskiviikkona.
Hannu Korpi asetettiin välittömästi voimaan tulevaan väliaikaiseen kilpailukieltoon raviurheilun maineen vahingoittamisesta.
”Alustavan selvityksen mukaan tapauksessa täyttyy lisenssihaltijan kilpailukiellon edellytykset lisenssimääräysten perusteella. Tapauksessa on rikottu myös raviurheilun ja hevoskasvatuksen vastuullisuusohjelmaa, jonka mukaan yhteisö on yhdenvertainen ja häirinnästä vapaa”, Hippoksen tiedotteessa perustellaan.
Tiedotteen mukaan kilpailukiellon lopullinen pituus päätetään lokakuun aikana, kun Hippos on ensin kuullut Hannu Korpea asiassa.
Hannu Korven oli määrä osallistua valmentajana ja ohjastajana kilpailuihin lauantaina Turussa, maanantaina Seinäjoella ja ensi keskiviikkona Vermossa. Hänen valmennuslistallaan on tällä hetkellä kymmenen hevosta.
MT ei tavoittanut Hannu Korpea kommentoimaan asiaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




