
Ravivihje: EL Jetpack kiertää kaikki Solvallassa
Keskiviikkon Toto86-peli ratkaistaan Xpress-muodossa. Rataparina toimii Ruotsin päärata Solvalla ja Sundsvallissa sijaitseva Bergsåker.Timo Nurmoksen talli on tuttuun tapaan suuressa roolissa Solvallan kohdelähtöjen osalta. Miehen tallista tulee kierroksen kaksi todennäköisintä voittajaa, jotka kelpaavat kumpikin varmaksi saakka.
Toto86-kierros ei ole tällä viikolla vaikeimmasta päästä haastavuustasonsa puolesta, vaikka tokikin kahdeksan kohteen peli on aina haasteellinen.
Molemmilla paikkakunnilla ravataan sääennusteiden mukaan selkeissä olosuhteissa. Illan pääpeli starttaa tuttuun tapaan kello 21.30.
Päivän varmat
EL Jetpack (T86-4) starttasi yhtenä suosikeista sekä Suomen Kriterium- että Derby-finaalissa. Molemmilla kerroilla kilpailu vesittyi harmittavaan laukkaan. Molempien kilpailuiden karsintalähdöissä nähtiin muun muassa kuitenkin viitteitä siitä, miten kovakapasiteettisesta menijästä nelivuotiaan oriin suhteen puhutaan.
Viimeksi astetta helpommassa tehtävässä hevonen aloitti parijonossa, mistä valjakko kiersi johtavan rinnalle. Siitä ori purjehti lopulta todella helppoon voittoon. Tällä kertaa lähtöpaikka on ikävä, mutta kuten viimeksi nähtiin, pystyy EL Jetpackin kanssa tekemään ratkaisuja jo matkan aikana.
Merrill Boko (T86-6) on kierroksen pelipankki ja aiheesta myös onkin. Lupaava kolmevuotias on kilpaillut urallaan kolme kertaa voittaen niistä kaikki startit. Toissa kerralla Solvallassa valjakko otti alun rauhallisesti edeten kuitenkin jo ensimmäisessä kaarteessa keulapaikalle. Siitä tamma voitti lopulta todella ilmavasti.
Viimeksi Merrill Boko jäi lopulta toisen radan vetojuhdaksi, mutta hoiti tehtävänsä siitä oikein mallikkaasti voittaen helposti. Hyvältä lähtöpaikalta juoksu onnistunee monelta eri kantilta.
Päivän potinräjäyttäjä
Guli Björn (T86-3) on jäänyt todella unohdetuksi hyvältä lähtöpaikalta. Kirjoitushetkellä ainoastaan neljä prosenttia luotettu ruuna lähtee auton takaa hyvin liikkeelle ja saanee hyvän juoksupaikan, kunhan ruuna vain malttaa kulkea ravia. Hagmyrenin voitto irtosi nimenomaan keulapaikalta. Sen jälkeen hevonen on epäonnistunut kahdesti laukkojen muodossa. Kyvyt riittävät tässäkin lähdössä ja riskitkin huomioiden Guli Björn on pakkorasti Toto86-pelissä.
Vihjesysteemi
10,6,7,3 (2,9)
2,11,10,1 (7,3)
6,4,2,3 (11,10)
13 EL Jetpack (1,4)
12,4 (7,5)
4 Merrill Boko (9,2)
15,1,10,9,12,3 (4,7)
8,6,2,4,9,10 (7,3)
4608 riviä - 138,24 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



