MT Hevoset ja Ravinetti tarjoaa vahvan ennakkopaketin Elitloppetista ja uutiset paikan päältä ‒ MT26-kanava näyttää lähetykset lauantaina ja sunnuntaina
Elitloppet ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1952. Tänä vuonna päälähdön ykköspalkinto on ennätysmäinen viisi miljoonaa kruunua.
Elitloppet-ravit ajetaan Solvallassa 27.-29.5. Tarjolla on tasokasta raviurheilua, josta uutisoimme tuoreeltaan. Kuva: Anu LeppänenTulevana viikonloppuna Ruotsissa Tukholman kupeessa järjestetään Euroopan suurimpiin ravitapahtumiin lukeutuva Elitloppet. Kolmepäiväiset karkelot aloitetaan perjantaina ja pääkilpailu, viiden miljoonan kruunun ykköspalkinnolla ajettava Elitloppet, on vuorossa sunnuntaina.
Kolmepäiväisiin raveihin osallistuu hevosia ja ihmisiä ympäri Eurooppaa. Tulijoita on myös Pohjois-Amerikasta. Koronatilanteen rauhoituttua myös yleisöä odotetaan paikalle sankoin joukoin.
MT Hevoset ja Ravinetti tekee ennakkojuttuja viikonlopun hevosista ja ihmisistä pitkin viikkoa. Perjantaista lähtien uutisoimme paikan päältä Solvallan raviradalta. Kannattaa ottaa seurantaan myös MT Hevoset ja Ravinetin somekanavat.
Television antenniverkon vapaasti katsottava kanava MT26 näyttää TotoTV:n studiolähetykset Solvallasta lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina lähetys alkaa kello 13.30 ja päättyy 20.45. Lauantain lähetyksessä nähdään myös Vieremän 75-ravit. Sunnuntain lähetys alkaa kello 14.15 ja päättyy 19.45.
Osa verkon Elitloppet-uutisoinnista on varattu tilaajille. Tilaajalle-jutut pääsevät lukemaan MT Hevoset -paketin tai koko MT:n digipaketin tilaajat.
Ohje MT Hevoset -paketin hankintaan (tilauksen mitta 1–12 kuukautta, 12 kk tilaukseen saa kaupanpäälle MT Ravinetin tuoreen vuosikuvaston)
Ohje digitunnuksen käyttöön ottoon heille, joilla jo on MT:n tilaus.
MT:n asiakaspalvelu auttaa verkkopalvelun tunnusten kanssa arkisin kello 8–21, jos niiden luonti ei onnistu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



