
Anni Järvinen Tampereen Ravirata Oy:n hallituksen nuorisoedustajaksi: ”Tarvitsemme uusia nuoria raviurheilusta kiinnostuneita lajin pariin”
Hallituksen nuorisoedustaja toimii myös Teivon nuorisovaliokunnan puheenjohtajana.Vahvan hevostaustan omaava Anni Järvinen valittiin Tampereen Ravirata Oy:n hallituksen läsnäolo- ja puheoikeuden omaavaksi nuorisoedustajaksi. 27-vuotias Järvinen opiskelee tällä hetkellä Tampereen Yliopiston kauppatieteiden vastuullisen liiketoiminnan maisteriohjelmasta. Hän on jo aiemmin valmistunut maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi.
”Lähdin innolla nuorisoedustajaksi pyydettäessä. Olen tällä hetkellä opintovapaalla Suomen Hippoksen kilpailuosastolta. Pro gradun tekemisen olen aloittanut juuri vähän aikaa sitten. Tarkoitus olisi valmistua ensi keväänä kauppatieteiden maisteriksi.”
Teivon valinnassa noudatettiin Euroopan yleistä linjausta, jonka mukaan nuorisoedustajaksi katsotaan enintään 29-vuotiaat henkilöt. Valittu nuorisoedustaja vahvistetaan vuosittain Teivon hallituksen järjestäytymiskokouksessa, yhtiökokouksen jälkeen ja valittavan henkilön tulee olla 18‒29-vuotias.
”Askeleittain on hienoa huomata, että saamme Teivon strategiaan kirjattuja asioita eteenpäin ja erityisesti lajin nuorisonäkökulmaa vahvemmin osaksi päätöksentekoa. Järvisellä on vahva koulutustausta muun muassa vastuullisuuden parissa ja hänellä on monipuolinen kokemus hevosalasta, joten olen erittäin tyytyväinen, että tällaiseen uuteen luottamustehtävään löytyi vaikuttamisesta kiinnostunut nuori tällaisella taustalla”, toteaa Tampereen Ravirata Oy:n puheenjohtaja Asko Koskinen raviradan tiedotteessa.
Nemea Kato valmistautumassa Kriteriumin finaaliin Hannu Torvisen ohjastamana. Anni Järvinen vastasi tuolloin hevosen valmennuksesta. Kuva: Elina PaavolaAnni Järvinen on ehtinyt opiskelujen ja työnteon ohessa toimia käytännön hevosurheilun parissa. Isoisä Pekka Mäkelä muistetaan monen menestyshevosen kuten Smooth Blendin, Kenderblenderin ja vaikkapa Hard Boiledin taustalta. Järvinen itse valmensi osaomistamansa Nemea Katon Kriterium-finalistiksi kaksi vuotta sitten.
”Nemea Kato on mennyt kuluvalla kaudella todella hyvin Christa Packalénin valmennuksesta. Toisena osaomistamanani hevosena minulla on Hannu-Pekka Korven valmennuksessa oleva Ranger Ale.”
Valinta on sen verran tuore, että Anni Järvinen suhtautuu avoimin mielin tulevaan hallitustyöskentelyyn. Hallituksen nuorisoedustaja toimii myös Teivon nuorisovaliokunnan puheenjohtajana. Uuden valiokunnan kokoaminen on Järvisen ensimmäisiä tehtävälistalla olevia asioita.
”On mielenkiintoista saada nähdä läheltä raviradan hallitustyöskentelyä. Tottakai jo ihan nuorisedustajana pyrin tuomaan nuoremman sukupolven ääntä esiin päätöksenteon valmistelussa.”
Anni Järvinen korostaa kuitenkin raviurheilun nuorisotoiminnan olevan muutakin kuin usein esillä oleva poniraviurheilu. Viime talvena hän piti myös jonkin verran kursseja Teivon ravikoulussa.
”Tarvitsemme uusia nuoria raviurheilusta kiinnostuneita lajin pariin. Tottakai poniraviurheilu on olennainen osa nuorisotyötä, mutta meidän on saatava sitoututettua nuoret monipuolisesti raviurheilun pariin. Että he jäisivat lajin pariin aikuisinakin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








