
Kovan luokan suomenhevoskauppaa - ”Oon ostanut Vauhti Tepon monta kertaa, mutta kauppa on aina mennyt sitten puuhun”
Mukavasti menestynyt Vauhti Teppo on siirtynyt aktiivista hevoskauppaa tekevän S Tallin omistukseen.
Tero Lahtinen on ohjastanut viime aikoina Vauhti Teppoa, jonka tuorein voitto on maaliskuun lopulta Seinäjoen Nordic Nousijadivisioonan karsinnasta. Kuva: Terhi Piispa-HelistenOtto Salojensaaren luotsaama S Talli hankki listoilleen 25,7-aikaisen Vauhti Tepon. Lahjakkuuden maineessa kisaava Vieskerin ja 28,1-ennätyksisen Tähtibonuksen poika on startannut urallaan 33 kertaa. Saldo on: 6-6-7. Vauhti Tepon voittosumma on piirun alle 20 000 euroa.
Ruuna oli tuoreimmassa startissaan perjantai-iltana Ylivieskan Nordic Nousijadivisioonan karsinnassa keulasta kakkonen. Avauspuolikas revitettiin 21-vauhdilla.
Seitsemänvuotiaan Vauhti Tepon kasvattaja ja entinen omistaja on Teija Paananen. Hän on myös valmentanut Vauhti Teppoa liki koko ruunan uran ajan. Viime vuoden lopulla Vauhti Teppo kävi lyhyen jakson Harri Kotilaisen treenissä.
”Mää oon ostanut Vauhti Tepon monta kertaa, mutta kauppa on aina mennyt sitten puuhun”, 83-vuotias hevoskaupan merkkimies Otto Salojensaari aloittaa.
”Soitin Teijalle, notta nyt tehdään kauppa sillä lailla, että maksan hevosen sulle ennen starttia, jotta et mee enää puuhun. Niinhän siinä olisi käynyt nytkin, kun Vauhti Teppo oli perjantaina niin hyvä. Avasi 21-vauhdilla ja lopetti 25. Ei Teija olisi millään malttanut luopua omasta kasvatistaan, hevonen on rakas hänelle.”
Salojensaari jatkaa, että Vauhti Tepolle on katseltu starttia Kajaanin Toto75-raveista 4. kesäkuuta. Ruuna on kotiutunut uuteen ympäristöönsä moitteetta. Tänään Vauhti Tepolla ajetaan ensimmäinen lenkki.
Mikä harjaantunutta hevossilmää viehättää Vauhti Tepossa?
”Ruuna on ollut nyt ihan ravivarma. Vermossa ottivat kengät pois ja silloin tuli laukkaa. Nopeutta löytyy, ja liikkeet ovat hyvät. Se on kiltti ja kaikin puolin ihan oikeaotteinen hevonen”, Salojensaari luonnehtii.
S Tallin tunnetuksi tullut toimintaperiaate on se, että kaikki hevoset ovat kaupan.
”Ikään ei ole sanottu nottei myydä. Aina on kaupat tehty, kun ostaja on tullut vastaan.”
Kauppaa onkin tehty viime päivinä myös toiseen suuntaan. Salojensaari kertoo, että S Tallin hiljattain hankkima neljävuotias Varsakunkku-finalisti Vapra (Vapperi – Tupla-Kuitti) on jatkanut Kauhajoelta matkaansa eteenpäin. Orin osti konneveteläinen Kalle Oittinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



