Ravikuningatar Vieskerin Virva siirtyy siitokseen
”Aikanaan toivoi, että saisi edes starttihevosen mukaan johonkin kunkkariviikonlopun oheislähtöön. Ei sitä silloin voinut uneksia edes pääkilpailussa mukana olemisesta saati voittamisesta”, Sanna Päivike palaa muistoissa vuoden 2019 kuningatarkilpailuun.
Vieskerin Virva vuoden 2019 kuningatarkilpailun voittajaseremonioissa Sanna Päivikkeen kanssa. Kuva: Terhi Piispa-HelistenVuoden 2019 ravikuningattaren Lahdessa voittanut Vieskerin Virva on ripustanut kilpakengät naulaan. 12-vuotiaan tammaa koko sen uran valmentanut Sanna Päivike kertoo omistajien valinneen ensimmäiseksi isäoriiksi kaksinkertaisen ravikuninkaan Evartin.
”Minullahan tamma on vielä. Olen luvannut viedä sen oriasemalle. Kilpauran lopettamisesta teimme päätöksen jo viime syksynä. Olen liikutellut toki tammaa pitkin talvea sen omaksi mielenvirkeydeksi.”
Kuningatartittelin jälkeen Vieskerin Virvan suoritukset olivat vaisuja. Sanna Päivikkeen mukaan suolistotulehdus vei tamman parhaimman terän.
”Se sai siihen lääkekuurit. Se ei kuitenkaan palannut omalle tasolleen. Vaikea sanoa johtuiko vaisuus sairasteluista, vai loppuiko tammalta kilpailuhuumori. Virtaa tammassa riittää kotona ajaessa edelleen.”
Vieskerin Virvan kuningatartitteli on muun muassa Humeetin ja Kumen kanssa hienosti menestyneen Sanna Päivikkeen listalla korkeimmalla.
”Aikanaan toivoi, että saisi edes starttihevosen mukaan johonkin kunkkariviikonlopun oheislähtöön. Ei sitä silloin voinut uneksia edes pääkilpailussa mukana olemisesta saati voittamisesta.”
Kankaanpäässä hevosia valmentavalla Sanna Päivikkeellä koittaa kiireiset ajat. Kohta tilan maille saapuu 35 varsaa kesälaitumelle. Tarjolla on sekä ori- että tammavarsoille laitumet. Omista valmennettavista omakasvatti Isosalon Ihme on menestynyt parhaiten viime aikoina. Seitsemänvuotiaan tamma on ansainnut tähän mennessä reilut 25 000 euroa.
”Kykyjensä puolesta sillä voisi ajaa kovemmissakin lähdöissä. Ravaaminen on kuitenkin melko vaikeaa huumoripitoiselle tammalle. Mietin jo vähän astuttamista, mutta kokeillaan vielä ajaa kilpaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



