
Ravivihje: Morison suosikkina Sanomalehti Karjalainen-ajoon
Morison on ollut alku kaudesta vakuuttavassa vireessä ja lähtee suosikkina hakemaan 12 000 euron ykköspalkintoa. Issakan Valo, Herra Heinämies ja mainion paluun tauolta tehnyt Pauhis eivät päästä suosikkia helpolla.
Morison lähtee suosikkina Sanomalehti Karjalainen -ajoon. Kuvassa rattailla Juha Utala. Kuva: Terhi Piispa-HelistenSysteemin ensimmäinen varma löytyy heti avauskohteesta. Juha Kortekallion valmentama Revenge Vici on erittäin lahjakas ruuna, joka jo viime kaudella 3-vuotiaana paineli täyden matkan 15-vauhtia. Kauden avaus on ollut upea ja hyvältä paikalta voitto on ulottuvilla.
God Knows on noussut nopeasti sarjoissaan ja saanut usein helppoja juoksuja keulapaikalla. Kuopion T75-kierroksella toisesta ulkoa alkanut kiri ei kantanut ja esitys jätti ilmaan kysymysmerkkejä. Suosikki jää nyt systeemistä rannalle ja mukaan otetaan vain hienossa kunnossa kilpailevat Smoking Boy ja Cod Ala Doc.
Goodwin Zet jäi välistartistaan pois epätasaisen radan vuoksi. Oulussa kauden aloitus oli vakuuttava, tosin ruuna kävi matkalla hieman turhan kuumana. Jos hevonen on tasollaan, se voittanee kolmannen kohteen. Simbly The Diamond oli Mikkelin voitossaan huikean hyvä ja Fairy Wind rankaisee armotta, jos suosikille jää vauhti päälle alussa.
Neljäs kohde on pelillisesti haastava, eikä merkkejä ei kannata säästellä. Fransua, Siirin Veeti ja Leijan Liito kuuluvat kaikille lapuille. Riksun Kingin voitto roikkuu ilmassa ja se pystyy yllättämään.
Rivercapes Way teki Teivon finaalissa hienon 13-vauhtisen kirin ulkoradoilla. Vastassa oli sarjan ehdoton parhaimmisto, kun taas Joensuussa vastassa on pelkkiä tammoja. Juoksun onnistuessa Santtu Raitalan ajokki kirii lopussa ykköseksi.
Kuudennen kohteen suosikki on upeaa nousua sarjoissaan tekevä Show Must Go On. Maililla ruuna on haavoittuvaisempi kuin täyden matkan kilpailuissa ja siksi se saa rinnalleen varmistuksia. Global Debuty lähtee lujaa esitti suoraan tauolta huippu kuntoa. Mr Deauville voisi olla kierroksen jymy-yllättäjä, mikäli paikka parijonosta löytyy ajoissa. Furioso Wohlrab on luokaltaan lähdön eliittiä, eikä varmasti ole ulkona pahasta paikasta huolimatta.
Morison sai Kouvolassa tunnustaa Sipiseen paremmakseen Valkeala-ajossa. Rataolosuhteet eivät olleet ruunan mieleen ja esitys oli positiivinen. Herra Heinämies palasi radoille hienossa vireessä ja kuuluu kovaan haastajalaumaan.
Issakan Valo voitti Teivon finaalin rankalla esityksellä. Pauhiksen esitys Kouvolassa oli loistava ja ikävältä paikaltaankin se voi hyvänä lähtijänä päästä heti lähelle kärkeä.
Toto75-vihjeet
Lähtö 1: 2 Revenge Vici (3,1)
Lähtö 2: 1,10 (3,5)
Lähtö 3: 3,5,12 (10,8)
Lähtö 4: 8,6,5,4,7,3,9,11 (10,1)
Lähtö 5: 8 Rivercapes Way (10,6)
Lähtö 6: 4,2,5,8 (11,1)
Lähtö 7: 5,3,4,8 (1,6)
768 riviä x 0,05e = 38,40e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

