Majoitus homeisessa merikontissa – Tukes havaitsi ratsastusleirien turvallisuudessa huomattavia puutteita
Kaikilla talleilla ei esimerkiksi oltu käyty ensiapukoulutuksia.
Tukes suosittelee, että vanhemmat tutustuvat tallin turvallisuuteen ennen ratsastusleirin ostopäätöstä. Kuva: Sanne KatainenRatsastusleirien turvallisuudessa on havaittu huomattavia puutteita, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kertoo tiedotteessaan.
Ratsastusleirien järjestäjät eivät esimerkiksi olleet suorittaneet ensiapukoulutuksia. Yhdessä tapauksessa kävi ilmi, että leiriläisille tarjottiin majoitusta homeisessa merikontissa.
Tukes teki kevään ja kesän aikana valvontakäyntejä yhteensä 12:lle ratsastusleirejä järjestävälle tallille ympäri Suomea. Lisäksi 11 tallin turvallisuusasiakirjat käytiin läpi.
Tukes kohdensi valvontaansa esimerkiksi sellaisille talleille, joista viranomaiset olivat heille ilmoittaneet. Valvontakäyntien kohteena oli kesällä enimmäkseen talleja, jotka eivät kuuluneet mihinkään laatujärjestelmään, eli ne eivät esimerkiksi olleet Suomen Ratsastajainliiton jäsentalleja.
Useimmiten tallit eivät olleet selvityksen perusteella käyneet läpi leiritoimintaan liittyviä turvallisuusriskejä. Osalta talleista riskien hallintaa varten tehty turvallisuusasiakirja puuttui kokonaan.
Tukes järjestää syksyllä ratsastustalleille myös koulutustilaisuuksia turvallisuusasioista ympäri Suomea.
Seuraava ratsastusleirien sesonki on koululaisten syyslomaviikolla. Pienet ratsastajat ovat usein niin innossaan leirille pääsystä, etteivät he monesti edes osaa kyseenalaistaa tai suhtautua kriittisesti tallien tarjoamiin leirimahdollisuuksiin. Tämän vuoksi Tukes suositteleekin vanhempia tutustumaan leiripaikkoihin etukäteen ennen ostopäätöstä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

