Etta Pakkasen blogi: Haaveet ovat hevoskasvatuksen suola

Jokainen varsa on kasvattajansa silmissä tuleva menestyjä. Kuva: Ville Toivonen

Kotimainen kasvatus velloo kiirastulessa. Varsojen myyntihinnat ovat viime vuosina romahtaneet ja kasvatustoiminnan kustannustaso kohonnut. Usean tekijän summana Suomessa syntyneiden varsojen määrät ovat selvässä laskusuhdanteessa, eikä siittoloiden suunnasta kuulu fanfaareja kuluvankaan astutuskauden osalta. Korkeatasoinen kasvatus on kaiken menestyvän hevostalouden ja -urheilun edellytys, ja sen elinvoimaisuus vaikuttaa suoraan raviurheilun elinvoimaisuuteen.

Korkeatasoisella kasvatuksella pyritään tietenkin jalostamaan parempaa ja kansainvälisestikin kilpailukykyistä hevoskantaa. Sana korkeatasoinen kuvaa kirjaimellisesti menestyvän hevosurheilun edellytyksiä, mutta saa helposti katsomaan sitä omaa tammaa epäilevällä katseella. Mielestäni raviurheilulla ei ole varaa leimata kasvatustoimintaa sellaiseksi ydinfysiikaksi, mitä se näkökulmasta riippuen parhaimmillaan tai pahimmillaan on.

Raviurheilu tarvitsee asialleen omistautuneita kasvattajia, jotka tuntevat suvut ja erilaisten ominaisuuksien periytyvyydet kuin omat taskunsa. Vuosien tai jopa vuosikymmenten työ kantaa hedelmää jo useamman sukupolven yli ja edellytyksiä sen kansainvälisen huipun syntymiselle on rakennettu pitkäjänteisesti. Tämän työn tuloksena syntyneitä varsoja ei missään tapauksessa pitäisi saada parilla tonnilla huutokaupasta, vaan niille on oltava tai rakennettava oma markkinansa, jossa työtä arvostetaan myös rahassa mitattuna – oli raviurheilun sen hetkinen tila mikä tahansa.

Valitettava tosiasia on, että tämä joukko on Suomessa melko pieni. Useita tammoja omistavia kasvattajia on kourallinen. Yksittäistä emälinjaa antaumuksella ylläpitäneitä harrastajakasvattajia onneksi hieman enemmän. Hevoskannan laajentamiseksi tarvitaan lisäksi meitä ihan tavan tallaajia, jotka haluamme varsan siitä omasta tammasta tai haaveilemme kilpailevamme niin sanotusti omalla tuotoksellamme. Mutta miten voimme toteuttaa haaveemme tavoitellen toivottua korkeaa tasoa?

Sanonta kertoo, että hyvän tamman voi astuttaa vaikka aasilla ja aina tulee juoksija. Orikuvastosta ei tietenkään aaseja löydy, mutta sanonnassa piilee totuuden siemen. Hyvää emälinjaa pidetään jalostuksessa isäoriakin tärkeämpänä, vaikka usein keskitymmekin seuraamaan, montako maharajahlaista kussakin ikäluokkakilpailun finaalissa on mukana.

Hyvästä tammasta tulee helposti mieleen kilparadoilla loistavasti menestynyt hevonen. Toinen uskomus kuitenkin kertoo, että kilparadoilla kaikkensa antaneella tammalla ei ole enää annettavaa jalostuksessa. Tämä ei ehkä tilastollisesti pidä paikkaansa ja usein näiden tammojen varsat ovat tietyllä tapaa epäreilussa asemassa, kun niiden saavutuksia verrataan emänsä vastaaviin. Siitä huolimatta kilpailutulokset eivät välttämättä kerro tamman hyvyydestä emänä. Kilpahevosten jalostus on edennyt jo niin pitkälle, että lähes kaikkien tammojen suku riittää hevoskannan eteenpäin viemiseen.

Entä jos kasvatus kiinnostaa, mutta omaa tammaa ei ole? Kasvatustyön heikko kannattavuus ajaa yhä useampia ammattimaisia kasvattajia lopettamaan tai vähentämään merkittävästi toimintaansa. Tämän myötä viime vuosina on ollut tarjolla laadukkaita tammoja edullisesti. Tämä ilmiö on nähtävissä myös Ruotsin markkinassa, vaikkakin siellä suuret siittolat myös uusivat tammamateriaaliaan ehkä kotimaan kasvattajia nopeammin. Vaikka tämä on koko alan kehittymisen kannalta äärimmäisen hälyttävää, se tarjoaa harrastajakasvattajille mahdollisuuden hankkia laadukkaan tamman lompakkoystävällisesti.

Nyt meillä on tamma, mutta mistä raavitaan rahat korkeisiin varsamaksuihin? On ihan totta, että niitä maharajahlaisia todella vilisee ikäluokkakilpailujen finaaleissa. Edullisemmat vaihtoehdot eivät ole välttämättä niminä tuttuja tai niiden jälkeläisnäytöt eivät tunnu riittäviltä. Tässä kohtaa tavan tallaajankin salapoliisityöskentely nousee arvoon arvaamattomaan.

Ensin kannattaa perehtyä oman tamman sukuun. Mistä isäoreista on aiemmissa polvissa syntynyt hyviä hevosia? Jotta jalostusta saadaan vietyä eteenpäin, voi olla fiksua valita omalle tammalle myös näiden orien siitosorijälkeläisiä – usein se on myös edullisempi vaihtoehto. Jos otetaan vielä askel eteenpäin, voidaan tutkia onnistuneita isä-emänisä-yhdistelmiä. Näitä saa kansainväliset tilastot sisältäen tutkittua ainakin blodbanken.nu-sivustolla. Sukutietämys jää valovuoden kapeammaksi kuin ammattikasvattajilla, mutta jo nämä haut auttavat harrastajakasvattajaa pitkälle orivalinnassa.

Suomalainen hevoskanta ei mene pilalle kevyinkään perustein toteutetusta kasvatustyöstä. Mitä useampia varsoja syntyy, sitä enemmän saadaan ikäluokkakilpailujen ennakkomaksujen maksajia ja lopulta jopa se premiechansen–systeemi myös Suomeen. Syntyvien varsojen määrä vaikuttaa välillisesti ikäluokkakilpailujen palkintotasoon, joka taas vaikuttaa halukkuuteen ostaa kotimaisia varsoja. Ammattimaisesti kasvatustoimintaa harjoittavien varsoilla voidaan olettaa olevan suuremmat mahdollisuudet kerätä nämä potit, eikä hevosten yleisen markkinahinnan laskun tarvitse eri tyyppisten asiakaskuntien takia laskea laatuvarsojen hintatasoa. Ja kuka tietää, se oma kullannuppu saattaakin olla se tähdenlento, joka onnistuu kumoamaan tilastofaktat.

Tämän kesän astutuskausi alkaa vedellä viimeisiään, mutta mattimyöhäisetkin ehtivät vielä harkitsemaan tamman astuttamista. Hevosen kasvattaminen on todella mielenkiintoista ja silmiä avaavaa puuhaa, minkä lisäksi se tarjoaa vuosia aikaa haaveilla Derbyn voitosta. Haaveet ovatkin hevoskasvatuksen suola – varsan kanssa kaikki on lähtökohtaisesti mahdollista. Mikäli hevosen kasvattaminen tuntuu vielä liian suurelta palalta purtavaksi, suosittelen katselemaan kotimaan varsatarjontaa. Vaikka syntymän ihme ja ensimmäiset askeleet jäävätkin näkemättä, ovat kaikki yksivuotiaatkin derbyvoittajia kunnes toisin todistetaan.

Kirjoittaja on ylöjärveläinen ravivalmentaja.