Kommentti: Hevoskoulun pitää katsoa tulevaisuuteen, ei menneisyyteen

”Hevonen on iso eläin. Vaikka sellaisen kanssa toimisi kuinka taitavasti ja varovaisesti tahansa, väistämättä joskus on tilanteita, joissa hevosen kanssa pärjääminen vaatii hetkellisesti isojakin reaktioita”, kirjoittaja huomauttaa. Kuva: Elina Paavola

Hevosiin kohdistuva väkivalta on täyttänyt viime päivinä hevos- ja ravialaa koskevan keskustelun ilmatilan. Viime viikolla lanseerattiin Hevosväkivallankumous-kampanja, jonka tavoitteena on tuoda esiin hevosiin kohdistuvan väkivallan vakavuus.

Sattumaa tai ei, heti perään alettiin tuoda esiin väitteitä Ruukin hevoskoulun ravitallissa esiintyneestä, hevosiin kohdistuneesta väkivallasta. Sosiaalisessa mediassa alkunsa saanut kohu on viime päivinä noussut myös valtakunnallisten medioiden puheenaiheeksi.

Entisten oppilaiden tallin toimintaa kohtaan esittämät syytökset ovat raskaita. Eri medioissa he ovat kertoneet hevosiin kohdistetun väkivaltaa lähes kaikenlaisissa hevosenkäsittelytilanteissa. Entisten opiskelijoiden mukaan hevosten käsittelyyn ei ole kunnolla puututtu, vaikka he ovat tuoneet asiaa esiin.

Nyt Koulutuskeskus Brahen johtoporras kertoo käynnistävänsä asian selvittämisen. Ruukin hevoskeskukseen tehdään rehtori Jaana Ritolan mukaan laaja tarkastus yhdessä eri viranomaisten kanssa.

Joku voi ihmetellä, miksi asiaa koskevissa uutisissa ei kerrota kritiikkiä saaneen ravivalmentajan nimeä, vaikka alalla laajasti tiedetään kenestä puhutaan. On kuitenkin syytä muistaa, ettei syytös ole sama asia kuin syyte, tuomiosta puhumattakaan. Toimivassa oikeusvaltiossa lähdetään syyttömyysolettamasta, jonka mukaan jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan.

Viime päivinä esitetyt väitteet, kuvat ja videot ovat karuja. Niiden todistusvoimaa tulee arvioimaan oppilaitos ja arvatenkin myös muut viranomaiset.

Mitään kantaa tapahtumiin tai tapahtumattomiin ottamatta, monessa kohdassa ollaan todennäköisesti sana sanaa vastaan, sillä on vaikea kuvitella laajankaan tarkastuksen paljastavan suuria puutteita. Sillä, että hevosista ei nyt löytyisi väkivallan merkkejä, ei ole kummoista todistusvoimaa siitä, onko ongelmia ollut tai ei.

Kohun keskiössä oleva ravivalmentaja kertoo ”toimineensa normaalisti” ja sanoo ”ettei hevosten voi antaa tehdä ihan, mitä ne haluavat”, mutta kiistää ”hevosten pieksemisen”. Toimialapäällikkö Riikka Pajuvesa-Korkala taas kertoo kuulleensa tapauksissa ”joissa on huudettu tai raippaa on käytetty vähän reippaammin”, mutta yllättyneensä ja järkyttyneensä vakavimmista syytöksistä.

Ruukin tapahtumista varmasti kuullaan tulevaisuudessa lisää, mutta keskustelua on syytä käydä myös laajemmassa katsannossa. Maailma ja suhtautuminen eläinten pitämiseen ja eläinurheiluun muuttuvat vauhdilla, ja hevosalalle olisi elintärkeää pysyä muutoksen mukana.

Valitettavasti työtä riittää vielä valtavasti. Vaikka isoa osaa hevosista pidetään hyvin, olisi naurettavaa väittää, että ongelmia ei olisi. Tänäänkin monella suomalaisella tallilla hevosia kohdellaan julmasti ja väkivaltaisesti.

Hevonen on iso eläin. Vaikka sellaisen kanssa toimisi kuinka taitavasti ja varovaisesti tahansa, väistämättä joskus on tilanteita, joissa hevosen kanssa pärjääminen vaatii hetkellisesti isojakin reaktioita. Oleellista kuitenkin on erottaa, koska on tällainen poikkeustilanne, eikä ylläpitää kulttuuria, jossa voiman käyttäminen ja suoranainen väkivalta ovat toiminnan lähtöoletuksia.

Ongelmat ovat hevoskulttuurissa syvällä, eikä asenteita ja toimintatapoja muuteta hetkessä. Oppilaitokset eivät ole tavallisia talleja, vaan niissä koulutetaan tulevaisuuden hevosammattilaisia. Nimenomaan hevoskoulujen tulisikin olla muutoksen eturintamassa ja niissä toimivien tulisi katsoa tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.

Moni leimaa näistä asioista puhuvat kukkahattutädeiksi. Mutta kuten Hevosväkivallankumous-kampanjassa osuvasti kysytään, miksi suoranainen väkivalta on hevosen kohdalla hyväksyttävämpää kuin vaikka koiran?