Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ruotsin T86 tuottaa nyt megapotin?

    Vaikka jaossa ei ole bonusrahaa, illan T86 uhkaa tuottaa oikeaan osuville todella ison rahan, sillä jo yhdenkin pankin löytäminen on iso haaste. Kahdeksan lähdön peli on kivikova pähkinä tietysti jo normiviikollakin.

    T86-Xpress ratkaistaan tällä kertaa Solvallan ja Åbyn radoilla. Kannattaa muistaa, että Åbyssä on open stretch eli kaksi sisäkentän kirikaistaa loppusuoralla. Yleensä toinen ja kolmas hevonen sisäradalla saavat siis myös maalisuoralla vapaan kiriladun. Tämä vaikuttaa koko kilvanajosuoritukseen. Keulasta saatetaan luopua muita ratoja helpommin, ja koko paikkojen jako on alussa erilaista. Lopussa toisaalta keulahevosella aletaan lisätä vauhtia jo aikaisemmin kuin muilla radoilla, jos sen kuski haluaa kostuttaa perässään vaanivien kiriruudin.

    Yksi varmantuntuinen pankki "Vallaan" löytyy sentään, ja illan kierroksen kaltaisen pähkinän kimpuun täytyy mielestäni heittäytyä ideavarman/ideavarmojen avulla. Nyt jos koskaan on paikka kokeilla maksavienkin ideoiden osuvuutta ihan systeemin varmoina asti.

    Jos usko ei riitä 86:n peittoamiseen, voi aina koittaa helpompia pelejä. Esimerkiksi Solvallan T4 (puolet 86-kohteista) vaikuttaa olevan sopivasti ratkaistavissa, sillä juuri Vallan kohteisiin on enemmän "avaimia". Keskiviikon T86-iltoinahan on vuoden alusta pelattu myös T4-pelit kummankin 86-radan pääpelin kohteisiin.

    Avauskohteen  Sir Q.C. kelpaa systeemien tuipilariksi takarivistäkin ja kahden kolmasosan (alustavasti) peliosuudellaankin. Vahva ruuna on ennen kaikkea saanut lisää nopeutta  Catarina Lundströmin ja  Stefan "Tarzan" Melanderin valmennuksessa. Kyseessä on veljensä  Qahar Q.C.:n kaltainen voimapesä, mutta Sir Q.C. näytti viime startissaan aiemaa kovempaa nopeutta ja ravin sulavuutta. Nyt se kohtaa todella arkisen porukan - yllättävän tasottoman Solvallaan. Pahin vastustaja  Gravity Falls esimerkiksi on tosi huono työntämään turpansa ykköseksi, ja Sir Q.C. hoitaakin hommansa pankkina juuri jokseenkin kaksi kertaa kolmesti - eli tällä pankilla mennään!

    Ravinetin vihjesysteemi Solvallan illan T4:ään:

    10 Sir Q.C. (9,2)

    7, 4, 2, 1 (11,6)

    1, 4, 2, 12, 11 (5,3)

    2, 3, 5, 12, 6 (10,1)

    100 riviä - 20 euroa

    Pääset tästä pelaamaan vihjesysteemin.

    Aleksi Kytölä on muuttanut valmennustoimintansa Uumajaan, ja häneltä starttaa Solvallassa  Sauvignon Blance. Tallista starttaa sunnuntaina kotiradalla Umåkerissa uskomattomat 14 hevosta, mutta ennen sitä Sauvignon Blance on liki pääradalla tänään. Se avaa lujaa ja  Örjan Kihlströmin ohjastamana koko matkan johto on ulottuvilla sisäradalta: valjakon sauma on noin 30%. Kun sitä aamupäivällä oli pelattu 21 pinnaa, on se yksi kelpo vaihtoehto 86-rivin ideavarmaksi. Lue myös Ravinetin uutisista Aleksin haastattelu ja tarkemmat tallitiedot Sauvignon Blancestakin!

    Samasta lähdöstä löytyy tosin myös paljon paljon maksavampi suomalaistipsi.  Mika Forss lähtee Solvallaan ohjastamaan vain yhtä hevosta,  Vind Farmingia. Ruuna yllättää kohta jossain, ja se on maistuva yritys täysin pelaamattomana myös tänään.

    Ravinetin Toto86-vihjesysteemi (Sauvignon Blance ja Sir Q.C. varmoina):

    4, 6, 5, 8 (2,1)

    10 Sir Q.C. (9,2)

    7, 2 (9,1)

    7, 4, 2, 1 (11,6)

    7, 1 (8,5)

    1 Sauvignon Blance (4,2)

    5, 4, 10, 7 (2,9)

    2, 3, 5, 12, 6 (10,1)

    1280 riviä - 64 euroa

    Pääset tästä pelaamaan 86-vihjeen (voit myös muuttaa systemiä).

    Ravinetin kaksarivihje: 1 Sauvignon Blance - 4, 2, 12, 11, 5 tasapanoksin.

    Pakkanen jatkuu Ruotsissakin. Rata Solvallassa oli tiistai-illan raveissa silti täysin hiekkapintainen, ja on sitä varmasti tänäänkin. Talvipakkasilla - varsinkin viime viikkoina - on tuntunut usein, etteivät keulahevoset jaksa. Kesäkuumallahan ne aloittavat lujaa ja lopettavat vielä kovempaa, eikä takaa ole fysiikan lakien mukaankaan ehtimistä. Talvella kangistuminen tulee siis helpommin, mutta Solvallan rata suosi eilenkin kuitenkin tapansa mukaan keulahevosia: kuusi tiistai-illan yhdeksästä voittajasta juoksi piikkipaikalla.

    Hyvät ideat ovat siis T86:ssa erityisesti tänä iltana kullan arvoisia. Åbyssä ajettavan 86-kolmoskohteen  2 Bonduran D'Inverne on kiinnostava. Se on aloittanut Johan Untersteineriltä melkein voitto tai laukka -tahtia. Viimeksi marraskuussa Bjerkessä hevonen väsyi toisesta ulkoa, eikä se voinut olla terve, tai ainakin jossain asiassa oli pahasti vikaa. Viisivuotiaan kolme voittoa kuudesta juoksustaan Untersteineriltä ovat tulleet vahvojen esitysten päätteeksi. Yleensä Holmin valmennuskeskuksen hevoset ovat heti valmiita menestymään, joten luotetaan talvitreenin tehneen hyvää tällekin. Se on hyvä veto alustavasti puolet suosikkia Tyson Dimanchea vähemmän pelattuna. Untersteinerin hevonen lähtee lujaa, viime voitossaan se joutui avamaan 09-tahtia, ja se on suosikkia paremmalla paikalla. Toisaalta Tyson olisi saanut voittaa viimeksi keulasta johdettuaan rauhassa; Robert Berghin ajokin esitys oli pettymys.

    Ravinetin vihje Åbyn T4:ään:

    4, 6, 5, 8 (2,1)

    2 Bonduran D'Inverne (7,9)

    7, 1, 8 (5,3)

    5, 4, 10, 7 (2,9)

    48 riviä - 9,60 euroa

    Pääset pelaamaan systeemin tästä.

    Voittajaa Åby lähtö 7: 2 Bonduran D'Inverne minimikertoimella 3,00.

    Ravinetin porukkasysteemi on yleensö hieman kalliimpi veto, jonka voit tehdä yhdessä kaveriesi kanssa tai jakaa vaikka Veikkauksen sivuilla kätevästi porukkasysteemiksi. Tänään mennään siis vain yhdellä varmalla, Sir Q.C.:llä:

    4, 6, 5, 8 (2,1)

    10 Sir Q.C. (9,2)

    7, 2 (9,1)

    7, 4, 2, 1 (11,6)

    7, 1 (8,5)

    1, 4, 2, 12, 11 (5,3)

    5, 4, 10, 7 (2,9)

    2, 3, 5, 12, 6 (10,1)

    6400 riviä - 320 euroa

    Pääset tästä pelaamaan 86-porukkasysteemin (voit myös muuttaa systemiä).