
Kaksi viikkoa, kolme Kasvattajakruunu-voittoa
Callela Elizaa saatiin juhlia mm. 4-vuotiaiden Kasvattajakruunun voittajana. Rattailla valmentaja Markku Nieminen ja hoitaja Johanna Kyläkoski. Kuva: Anu LeppänenSEINÄJOKI. Markku Niemisen talli on takonut viime viikkoina hurjaa menestystä Kasvattajakruunu-finaaleista. Seinäjoella sankarittarena oli Callela Eliza, joka oli kiistatta paras nelivuotiaiden tammojen finaalissa.
Huippuvalmentaja Markku Niemisen ikäluokkahevoset ovat tehneet viime viikkoina murhaavaa jälkeä klassikkokisa Kasvattajakruunussa. Tornapull voitti kaksi viikkoa sitten 2-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun, ja viime viikolla Turussa Niemisen talliin tuli huima kolmoisvoitto 3-vuotiaiden tammojen finaalista Callela Lisbethin johdolla. Triplan täydensi tänään Seinäjoella vuotta vanhempi Callela Eliza.
Callela Eliza oli finaalin selvä ennakkosuosikki ja moni odotti siltä sisäradan paikalta koko matkan johtoa. Käsikirjoitus meni kuitenkin uusiksi, eikä tamma ollut alussa lainkaan nopeimpia.
"Tamma painoi liikaa ja oli rauhaton, enkä uskaltanut löysätä sitä yhtään", Markku Nieminen kertasi lähtökiihdytystä.
"Nousin sitten toiselle radalle heti, kun oli tilaa. Vauhti meni niin hiljaiseksi, että oli pakko ajaa eteenpäin johtavan rinnalle ja antaa mahdollisuus. Muuten sisärata olisi vetänyt. Uskoin siinä vaiheessa, että kolmen porukassa pystytään olemaan johtavan rinnaltakin. Ei se matkalla enää paina päälle, eikä normaalisti alussakaan. Tämä oli toinen kerta, kun se oli alussa rauhaton. Ensimmäinen kerta oli Lappeessa, siellä minun kykyni eivät riittäneet pääsemään sillä ravia."
Callela Eliza sai johtaneesta Free Mestä otteen jo maalisuoran alussa ja marssi varsin hallitusti suurvoittoon ajalla 15,5/2100a. Free Me kesti toiseksi ennen takanaan matkannutta Gisele de Veluwea.
Vaikka Callela Eliza joutui tekemään työt Free Men ulkopuolella, se nitisti vastustajansa vankalla tyylillä. Kuva: Anu LeppänenNelivuotiskautensa päättänyttä Callela Elizaa odottaa ensi vuonna avoimet tammalähdöt, joiden lisäksi on joitakin 5-vuotiaiden tammojen kisoja. Markku Nieminen on ajanut luonteikkaalla tammalla kaikki tämän vuoden startit itse, mutta kolmivuotiskaudella sitä ajoi usein myös Mika Forss. Ensi vuonna Nieminen aikoo taas jäädä sivustaseuraajaksi, mitä tulee startteihin.
"Ei sitä tarvitse enää kenenkään pelätä, joten annetaan sille joku oikea kuski. Niitähän kyllä löytyy. Sellaisen kuskin kuitenkin haluaisin, joka pystyisi ajamaan koko ajan. Tämä on kuitenkin vähän erikoinen hevonen, sellainen ärripurri", Nieminen sanoi.
Callela Elizan hoitaja ja luottoihminen on Johanna Kyläkoski, jonka mukaan tamman käytös on muuttunut parempaan suuntaan vaikkapa viime vuoteen verrattuna.
"Kyllä sen kanssa pitkälle on jo päästy verrattuna siihen, mistä varsana lähdettiin", Kyläkoski huomautti.
"Muutkin pystyvät sen kanssa toimimaan. Toisaalta sen huomaa, että jos olen ollut vaikka reissussa ja muut ovat valjastaneet sitä, se on minullekin kiukkuinen monta päivää, että missä sitä on oltu. Tamman kanssa tulee toimeen, kun muistaa, että se on kuningatar ja me ollaan palvelijoita."
Raveissakin Callela Eliza vaatii hoitajaltaan työpanosta parin hevosen edestä, mutta sitten kun valjaat on päällä ja kärryt perässä, tamma keskittyy työhönsä.
"Siinä mielessä se on hieno hevonen, kaikki säätäminen loppuu siihen. Kun sille saa valjaat ja päävehkeet päälle, se voi jopa nuokkua katoksessa. Pesupaikalla startin jälkeen se on taas raskaampi, häslinki alkaa uudestaan."
Kasvattajakruunun myös kaksivuotiaana voittaneen Callela Elizan omistaa Niemisen pitkäaikainen luotto-omistaja Rauno Asonen.
"Meillä on niin selvä peli, että asiat puhutaan asioina ja mieluummin aina huonot asiat ensin. Silloin se toimii. Raku on niin suora kaveri, että asiat on helppoja. Hänellä on sellainen tausta, että on joutunut muitakin ikäviä asioita hoitamaan. Urheilijoiden kanssa tulee aina huonojakin päiviä", Nieminen muistutti.
Viime viikkojen menestyjä Markku Nieminen on voittanut urallaan lukuisia kertoja Kasvattajakruunun. Hän kehuu useamman ikäluokan kattavaa kilpailusarjaa loistavaksi.
"Tietysti minun on nyt helppo sanoa, mutta sitä olen sanonut koko ajan. Saa ajaa monta vuotta ja kun nämä finaalit ovat vähän myöhempään, tässä pärjäävät nekin, jotka eivät ole kesällä terävimmässä kärjessä", Nieminen muistuttaa.
Ainoana kehityskohteena Nieminen näkee alkuerät, jotka ovat jääneet hevosmäärältään vähäisiksi varsinkin kevätpuolella.
"Niistä muutamat huiput keräävät liian paljon rahaa. Siihen täytyisi ehkä jotain keksiä, onko se sitten tasoituslähtö joihinkin lähtöihin tai jotakin. Tietysti myös välierien jakosäännöt eivät menneet tänä vuonna oikein. Ei voi olla kahta eri rankingia."
Niemisen hienon ravipäivän Seinäjoella täydensi Robin Roofin ylivoimavoitto Hopeadivisioonassa. Muscle Hillin ja Passionate Kempin jälkeläinen pötki vastustajiltaan karkuun keulapaikalta.
"Vaikka se on viisivuotias, se on vielä kehittyvä hevonen. En tiedä nouseeko se avoimelle tasolle, mutta kyllä se varmaan lähtöjä voittaa vielä paljon", valmentaja arveli.
Robin Roofin jatkosuunnitelmat ovat vielä auki. Vuoden viimeisissä T76-finaaleissa ei ajeta Hopeadivisioonan finaalia, ja Oulun rahakkaana T76-päivänä kahden viikon päästä Robin Roofille olisi tarjolla vain stayer-matka volttilähtönä.
"Katsotaan nyt vielä kelienkin mukaan, miten Robin Roofin kanssa jatketaan. Oulun kierrokselle kyllä lähdetään kaikilla, joilla näyttäisi olevan teoriassa mahdollisuus pärjätä. Siellä on niin isot palkinnot", Nieminen kiitteli.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




