
Ravivihje: Vauhtikselta löytyy lahjoja kuin pukin kontista
Jouluaatonaaton Kavioliiga-kopinat kaikuvat Äimärautiolta. Toto75-peliä vauhdittaa 70 000 euron jackpot.Päivän päälähtö on Ponsse Cupin finaali. Suosikkina matkaan lataa keulaan tähyilevä Francis Coccola. Vakain askelin kehittynyt neljävuotias saa vierelleen yhden seuralaisen. The Big Payback on ollut loistava. Ruunan tuoreimmat kisat ovat Kasvattajakruunun välierä ja finaali. Niissäkin The Big Payback venyi kehujen arvoisten suoritusten jälkeen kunnioitettaviin kuutossijoihin.
Ravien muita helmiä ovat Grand Prix't. Kylmäveristen kamppailussa puhaltavat uudet tuulet, kun kuumat nousevat nimet Vauhtis ja Ari Potter lähtevät testaamaan rahkeitaan avoimella tasolla. Vauhtis sai viimeksi Valkeala-ajossa 20 metrin hyvityksen. Sitä kehityksen kiitoradalla kaasutteleva ori ei olisi tarvinnut, sillä voittomarginaali repesi mykistävän keulasoolon jälkeen kolmeenkymmeneen metriin. Keulaan kurkotteleva Vauhtis on vihjeen vartija.
Lämminveristenkin GP:ssä saadaan vaihtelua totuttuihin kultadivisiooniin. Skellefteån sähikäinen Selmer I.H. on voittoputkessa. Uumajassa ruuna hallitsi rutiinisuorituksella keulasta. Bodenin naula tuli rautaisella, kaukaa viidennestä ulkoa alkaneella, kirillä. Sisäradan lähtöpaikka voi tuoda suosikille mutkia matkaan. Kotimaan osasto on nälkäinen.
Rivin avauksen selvä rankingkärki on tiistaina 60 vuotta täyttäneen Jukka-Pekka Kauhasen kanuunavireeseen valmentama Rivercapes Way. Liikenneruuhkia on kuitenkin luvassa, ja Sahara Maniac saattaa karata ulottumattomiin.
Suomenhevosten pitkällä matkalla laitetaan lapulle kolmikko Isosalon Se–Ohiheittäjä–Annan. Veljekset Uhmapeli ja Salaliitto jätetään pitkin hampain rannalle. Myös kolmas ja viides kohde koetetaan klaarata niukalla merkkimäärällä.
Viikon väistö
Toto75, lähtö 3: Stoneisle Tornado on terhakka tamma, mutta näistä asemista ja tässä seurassa voitto voi olla liikaa vaadittu.
Viikon varma
Toto75, lähtö 4: Valloittava Vauhtis tekee väkevää nousua kohti suomenhevoshuippua. Rivakka avaaja suunnistaa kohti keulapaikkaa.
Viikon yllättäjä
Toto75, lähtö 1: Sahara Maniac vetää keulasta kenties perille saakka, vaikka pisimmältä pakilta hurjia takaa-ajajia tuleekin.
Toto75-vihjeet:
Lähtö 1: 16,3,13 (15,4)
Lähtö 2: 1,3,10 (5,8)
Lähtö 3: 6,2,1 (5,11)
Lähtö 4: 7 Vauhtis (2,1)
Lähtö 5: 1,7,11,4 (6,9)
Lähtö 6: 3,1 (2,5)
Lähtö 7: 1,9,2,8,7, 6 (4,)
1 296 riviä x 0,05 euroa = 64,80 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


