Vermo kokeilee uutta rytmitystä – ”Toivottavasti palvelee kotikatsojiakin”
Neljänä seuraavana keskiviikkona väli lähdön esittelystä starttiin on entistä lyhyempi, ja Toto4-pelin käynnistymistä taas edeltää entistä pidempi lämmittelyväli.
Vermon aikataulukokeilulla haetaan ravitapahtumalle uutta rytmitystä ja pientä tiivistymistä. Kuva: Anu LeppänenTähän asti esittelyn jälkeen on käynnistynyt 5 minuutin peliaika, jonka jälkeen startti on tapahtunut. Kokeilussa tuo aika esittelystä starttiin tiivistyy noin 3 minuuttiin.
”Se riippuu vähän siitä, minkä verran lähdössä on hevosia. Nyt laitetaan kelloon 4,5 minuuttia siitä, kun esittely alkaa, ja 5,5 minuuttia, jos on autolähdön harjoitus. Jos lähtö on vajaa, aikaa esittelyn päättymisestä starttiin jää vähän enemmänkin kuin 3 minuuttia”, kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi selvittää.
”Kuumille hevosille lähtöä edeltävän ajan lyhenemisen pitäisi olla hyvä juttu. Kuskeilta uusi rytmitys vaatii varmasti totuttautumista, vaikka kaikkien lähtöjen välissä pääsee edelleen käymään radalla ja ehtii ajamaan vähintään pari kierrosta.”
Kaikkea säästyvää aikaa ei käytetä ravitapahtuman nopeuttamiseen. 5. lähdön jälkeen ennen Toto4-pelin alkua pidetään vähän pidempi tauko samaan tapaan kuin ennen 3. lähdön jälkeen Toto64-pelin alkua.
”Pidemmällä välillä voidaan järjestää Vermossa omaa ohjelmaa kuten tandem-ajelua, näytelähtö tai haastatteluja. Tänään haastatellaan tulevan Leffaillan ennakkona Olga Temosta.”
Temonen näyttelee pääosaa 13.3. ensi-iltansa saavassa elokuvassa Aika jonka sain, joka esitetään 14.3. Toto75-ravien jälkeen Vermossa.
”TotoTV tekee uuden pidemmän tauon aikana omat juttunsa, ja olettaisin, että se pohjustaa pitkälti alkavaa Toto4-peliä. Mitä tekijöiden kanssa juteltiin, he pitivät tällaista rytmitystä hyvänä juttuna, ja toivottavasti se palvelee kotikatsojiakin”, Miika Lähdeniemi sanoo.
Jos ravit pysyvät muuten aikataulussa, ne päättyvät kymmenisen minuuttia aikaisemmin kuin ennen.
”Me Vermossa uskomme, että ravitapahtumassa on tiivistämisen varaa, mutta jatkosta päätetään kokeilun päätyttyä kilpailijoilta ja asiakkailta saadun palautteen perusteella”, Lähdeniemi summaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


