
Siiri Kyrö nousi kasvatillaan suoraan Grand Prix-tasolle ‒ ”Viime talvena tuli harppaus ja tuntuu, että asiat saatiin loksautettua paikoilleen”
Ihan tyypillistä kouluratsastuksessa ei ole, että niin hevonen kuin ratsastaja ovat ensikertalaisia vaativimmalla tasolla, kilpailut ovat peräkkäisinä viikonloppuina ja tuloksena on heti kaksi sijoitusta.
Kyrö Hot Flow eli Leo ja Siiri Kyrö nousivat yhdessä GP-tasolle vajaat kaksi viikkoa sitten. Yhteistä matkaa on taitettu hevosen syntymästä lähtien. Kuva: Jarkko SirkiäOrimattilalainen hevosalan yrittäjä Siiri Kyrö, 41, starttasi omalla kasvatillaan Kyrö Hot Flow´lla kouluratsastuksen GP-luokissa toukokuun lopulla, ensin Hyvinkäällä, sitten Pärnussa. Hyvinkäältä ratsukko nappasi toisen sijan, Pärnun lyhyessä GP-ohjelmassa neljännen.
Useat suomalaisratsukot pärjäsivät viime viikonloppuna hienosti kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa Viron kesäpääkaupungissa.
Mutta kilpakumppaneistaan Kyrö poikkesi siinä, että hän ratsasti vasta toista GP-rataansa ja kilpailu oli tällä tasolla hänen debyyttinsä ulkomailla. 13-vuotias Kyrö Hot Flow eli Leo on Kyrön oma kasvatti ja hänen itsensä alusta lähtien kouluttama.
”Sijoitukset tulivat ylimääräisenä, siihen en tähdännyt lainkaan. Olen tosi tyytyväinen, että sain ratsastettua rauhassa ja asia kerrallaan ilman paineita”, Kyrö toteaa tallituvassaan sateisena tiistaiaamuna, kaksi päivää kilpailujen jälkeen.
Äiti Sirkku Kyrö ei malta olla huomauttamatta väliin, että tuuppaustakin tarvittiin, jotta näyttävä ratsukko lähti Mallusjärven rannalta etelänaapuriin.
”Janne patisti, että nyt lähdet sinne Pärnuun”, Sirkku Kyrö nauraa tarkoittaen kouluratsastusmaajoukkueen valmentajaa Janne Berghia.
Kyrö toteaa, että ajatus vaikeammista luokista Leon kanssa nousi hänen päähänsä jo muutama vuosi sitten. Väliin mahtuivat kuitenkin raskaus, nyt kaksivuotiaan tyttären syntymä ja Leon pari pientä loukkaantumista. Kisakunnon takaisin hakeminen vei oman aikansa.
”Viime talvena tuli harppaus ja tuntuu, että asiat saatiin loksautettua paikoilleen peräkanaa, yksi toisensa jälkeen. Nyt vasta tiedän, millaista on ratsastaa GP:tä. Aiemmin olen luullut, mutta nyt sain tunteen ja fiiliksen, mitä se voi olla.”
Minun tavoitteeni on ratsastaa mahdollisimman hyvin ja se sitten riittää, mihin riittää.
Kyrö on rakentanut hevostaan vuosikymmenen, siitä lähtien kun se oli 3-vuotias. Hän kouluttaa sekä omia että vieraiden hevosia, näyttää niitä näyttelyissä ja kilpailuttaa eri tasoille. Kyrö-kasvatteja on nähty kouluratsastuksen tuloslistojen ja ikäluokkamittelöiden kärjessä jo vuosien ajan.
2008 tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen sisarukset Siiri ja Aleksis Kyrö ovat pyörittäneet Mäkelän tilaa maatalousyhtymänä. Työnjako on selvä: Aleksis viljelee hevosheinää ja Siiri vastaa hevoselinkeinosta. Vanhemmat Sirkku ja Kyösti Kyrö ovat tiiviisti apuna tilan arjessa. Lypsykarjasta tilalla luovuttiin vuonna 2018.
Sirkku Kyrö kertoo ihailevansa tyttärensä ystävällistä luonnetta ja kykyä lukea niin hevosia kuin ihmisiäkin. ”Myös keskittymiskyky ja ihan älytön kilpailuhermo ovat Siirin vahvuuksia. Mitä pahempi paikka, sitä alemmaksi hänen kierroksensa tippuvat.” Kuvassa Siiri ja Sirkku Kyrön kanssa Kyrö Hot Sway eli Veikka sekä tallikoira Nasse. Kuva: Jarkko SirkiäÄiti ja tytär ovat tiivis työpari tallilla ja kilpailumatkoilla.
”Kai minun pitäisi jo tästä väistyä”, yrittää Sirkku Kyrö aloittaa.
Tytär kuitenkin keskeyttää hänet napakasti ja kertoo, että jos äiti ei joskus olekaan hevosreissussa mukana, tulevat tuttavat huolestuneina kyselemään, onko Sirkulle sattunut jotain.
Äiti-Kyrön punaiset hiukset heilahtavat ja silmät siristyvät naurusta, kun hän kertoo, että eräällä kisamatkalla hevosporukka alkoi kutsua tiiviisti tytärtään peesannutta äitiä perskärpäseksi.
”Pidän sitä kunnianimityksenä!”
Hevosnaisten tietotoimistossa huhutaan, että Kyrölle ja Leolle olisi aivan näinä päivinä tarjolla paikka Suomen kouluratsastusmaajoukkueessa. Pitääkö paikkansa?
”Katsotaan. Eihän me olla ehditty mitenkään edes vakiinnuttaa tulostasoamme, kun on vain kolme GP-starttia alla. Minun tavoitteeni on joka tapauksessa vain yrittää ratsastaa mahdollisimman hyvin ja se sitten riittää, mihin riittää.”
Lue myös Kyröjen tilasta:
Mallusjärven maisemissa Mäkelän tilalla on lypsykarjan pidon ohessa kasvatettu hevosia vuodesta 1978 lähtien. Siiri Kyrön 7-vuotias Kyrö Hot Sway eli Veikka on lahjakas nuori hevonen, joka on voittanut kaikki ikäluokkakilpailunsa ja edustanut Suomea nuorten hevosten MM-kilpailuissa viime vuonna. Kuva: Jarkko SirkiäArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




