Suomen Toto75-karonkka: Tuuskasen tahtiin Teivossa
Gaalaravien parhaat ratkaistiin lauantaina Teivon kaviouralla. Kierroksella nähtiin kolme suosikkivoittajaa.Päivän onnistujat:
Tuuskanen
Kylmäveristen hopeadivisioonakarsinnassa oli jo etukäteen ennakkoasetelma Tuuskanen vastaan muut. Ykkösradalta startannut suursuosikki pystyi torjumaan sisältä ulkoa avanneet ja otti vetotyöt komentoonsa. Sen jälkeen Hannu Torvisen ohjastama ajokki sai tehdä omaa juoksuaan väliajoilla 26,0-26,0-25,5 ja 26,5. Loppusuoralla ruuna sai menoluvan ja voitti parastaan antamatta.
Etukäteen Tuuskasen pahimmat haastajat olivat Suvionni ja Siirin Veeti. Ensin mainittu matkasi alun toisessa ulkona. Lopulta se jatkoi toisella ilman selkää, muttei saanut tänään otetta kärjestä vajoten taustalle. Jälkimmäinen taivalsi pitkään keulahevosen ulkopuolella, pudotti hetkeksi sen perään, kunnes taas kiri loppusuoraa ulkoratoja pitkin ehtien toiseksi.
Tuuskanen on avannut ravivuoden 2025 mainosti, sillä lauantain jälkeen tämän vuoden statistiikka on kaksi starttia ja kaksi voittoa. Talli-Nieppa omistaa, Kimmo Niemelä valmentaa ja Sari Niemelä hoitaa. Ari ja Kaisa Tuuri ovat kasvattajat.
Melinda Ses
Tammadivisioonassa saatiin yllätysvoittaja, mutta ei kuitenkaan mikään tuurivoittaja. Paalulta matkaan avanneen Melinda Sesin lähtösuora ei sujunut vitosradalta parhaalla mahdollisella tavalla alkuun tulleen lähtölaukan myötä. Se pudotti valjakon aivan porukan hännille. Juoksupaikka löytyi viidennestä ulkoa, mistä päätöspuolikkaan kestänyt kiri tuotti hedelmää loppusuoralla, kun valjakko ajoi ohi edessä ravanneista Southwind Bokosta ja Digthislassista.
Tino Keväänranta ohjasti vuoden ensimmäisen ykkössijansa arvokkaassa paikassa kotiratansa Toto75-kierroksella. Pasi Tikkala on hevosen valmentaja. Stall Taipalus omistaa kymmenenvuotiaan tamman. Joni Hakala ja Saara Lindfors ovat kasvattaneet hevosen. Minna Tikkala hoitaa.
Moneyshaker
Kolmannen peräkkäisen voiton ravannut Moneyshaker ei saanut mitään helpoimman kautta. Seiskaradalta matkaan kiihdyttänyt valjakko eteni jo lähtösuoralla määrätietoisesti kohti kärkipäätä, kunnes Hannu Torvinen löysi ajokilleen paikan hetkellisesti toisesta parista ulkoa. Siinä valjakko ei kuitenkaan kauaa viihtynyt, sillä kolmas rata kutsui jo 600 metrin juoksun jälkeen tavoitteena paikka johtavan rinnalla. Sinne ruuna myös pääsi reilu 1200 metriä ennen maalia.
Keulassa juoksi lähdön selvä ennakkosuosikki One Lady Boko, joka sai tehdä täysin omaa juoksuaan. Sekään ei kuitenkaan auttanut Moneyshakerin jyrätessä selityksettä ykköseksi loppusuoralla. Harri Tollola valmentaa hevosta ja osaomistaa sen yhdessä Ella Tollolan ja Jari Hyytiäisen kanssa. Senni ja Harri Tollola ovat kasvattaneet hevosen puolestaan yhdessä Jari Hyytäisen kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





