
Lykke kellistää hevosurheilujen fuskaajat - vainukoirassa erinomaisia piirteitä dopinginvastaiseen taisteluun
Mikkelin viime viikonlopun huippuraveissa nähtiin täysin uudenlaista dopinginvastaista toimintaa. Ruotsalainen vainukoira Lykke oli emäntänsä Fia Mårdfeltin kanssa tutkimassa tilannetta.Mikkeli
Suursnautseri Lykke ja omistajansa sekä kouluttajansa Fia Mårdfelt dopinginvastaisessa työssä Mikkelin kansainvälisissä raveissa viime viikonloppuna. Kuva: Terhi Piispa-HelistenDopingkoira Lykken, 3, "löytyminen” ja näin myös saapuminen Mikkeliin ja Suomeen on paljolti sattumaa, kuten moni hyvä asia tässä maailmassa. Sen emäntä Fia Mårdfelt havaitsi jo hyvin aikaisin, että hänen suursnautseri Lykkessään on poikkeuksellisia kykyjä. Kuinka kyvyt saatiin hevosten asialle, onkin jo toinen juttu, josta alempana lisää?
Nykyisellään Lykke vaikuttaisi olevan hyvin mielenkiintoinen ase taistelussa dopingia vastaan. Taistelussa, jossa ”hyvät” tuntuvat aina olevan askeleen perässä, kun ”pahikset” kehittelevät uusia konnuuksia. Lykke on omistajansa tiedon mukaan ensimmäinen laatuaan, mutta vaikuttaa jopa siltä, että uusia ”Lykkejä” saattaa ilmestyä hevoskilpailuihin kukaties ympäri maailmaa jatkossa.
”Ainakin minulla on tarkoituksena kouluttaa uusi koira, kun tämä idea nyt on osoittautunut aika toimivaksi”, Fia Mårdfelt kertoo.
”Olen itse ratsuihminen, ja tämä idea syntyi kun Lykkessä ilmeni paljon tarkoitukseen sopivia ominaisuuksia: vahvaa keskittymistä jo hyvin nuorena, tarkkuutta ja sopivaa luonnetta. Puhuin tästä ideasta ensin ratsuliitoille. He totesivat ajatuksen mainioksi, mutta rahoitusta puuttuvan. He ohjasivat raviyhteisön puheille, mistä sitten löytyi sopiva rahoituskin ja intoa kehittää asiaa.”
”Lykken koulutus alkoi 16 kuukauden iässä. Aika nopeasti tuli selväksi että Lykken kanssa tässä päästään eteenpäin. Halusimme kuitenkin olla hyvin varmalla pohjalla siitä että kaikki toimii, ennen kuin tulimme ns. ulos tällä asialla. Nyt idea tuntuu tosiaan niin hyvältä, että alamme kouluttaa Lykkelle jo seuraajaa. Osaksi koska yhdellä koiralla järjestelmä on ohut ja osaksi koska kysyntää tuntuisi löytyvän.”
Lykke tekee kilpailuissa havaintoja, joiden mukaan testauksessa osaksi edetään. Tärkein tutkimusmetodi Lykken tapauksessa on sellainen, jossa kerätään kilpailupaikan tms. karsinoista hevosta virtsaa sisältäviä kuivikenäytteitä, preparoidaan ne sokkotestausta varten ja sitten Lykke käy niitä läpi. Joukossa on valmista materiaalia, jotka on kerätty nimenomaan sokkotestausta varten lisävaihtoehdoiksi, ja niissä voi olla tai olla olematta hälyttäviä havaintoja. Jos näistä monesta sokkotestattavasta vaihtoehdosta löytyy päivän kilpailuihin liittyvää materiaalia, jonka Lykke poimii joukosta, kyseinen hevonen määrätään dopingtestaukseen.
”Lykke on hyvin tarkka tutkimuksissaan ja sen antama signaali ei jätä tulkinnanvaraa. Tärkeää on tietysti, että testimateriaalia haettaessa on 100-prosenttinen varmuus, että näyte koskee juuri oikeaa hevosta. Karsinoiden huolellinen puhdistus, sinetöiminen ja olosuhteet, joissa vain yksi hevonen per kilpailupäivä vierailisi kussakin karsinassa, ovat tavoitetiloja. Olemme havainneet tämän toimintatavan, jossa käyn keräämässä testiaineistoa karsinoista täysin hevosia häiritsemättä, parhaaksi.”
Kuinka tulitte saapuneeksi paikalle juuri Mikkeliin?
”Meidät kutsuttiin. Pohjoismaissa asiaan suhtaudutaan muuallakin kuin Ruotsissa todella huolella ja vakavasti. Yhteispohjoismainen toiminta tuntuu hyvältä ja minulle oli heti selvää, että vastaamme kutsuun myöntävästi. Asia on tärkeä.”
Löysikö Lykke Mikkelin viikonlopulta mitään ”mielenkiintoista”.
”Löysi kyllä jotain. Testaustulokset näyttävät aikanaan, mistä oli kyse.”
Miksi Lykken tai koiran käyttäminen yleensä tuntuu olevan edistysaskel dopingtaistossa?
”Lykke on hyvin nopea oppija ja älyttömän tarkka havainnoija, ja voimme tuoda nopealla aikataululla sen tutkittavaksi uusia etsittäviä aineita. Emme tietenkään paljasta, mitä aineita Lykken kanssa erityisesti haetaan. Ihmisurheilussa ja esimerkiksi tulleissa tällaiset koirahavainnot ovat tärkeitä, mutta hevosia tutkittaessa tässä ehkä on vielä edullisia erityispiirteitä niihin verrattuna.”
Millaista Lykken toiminta Mikkelissä oli Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkärin mielestä.
”Vaikuttavaa”, myhäili Hippoksen Martti Tala.
”Jo pelkästään sen vakuuttava olemus saattaa hillitä fuskaamista. Jotenkin tässä on sellainen tunne, että tässä on otettu ehkä merkittäväkin editysaskel: astuttu tulevaisuuteen. Tällaiselle toiminnalle voisi olla kysyntää Suomessakin, maailmasta puhumattakaan. Raviurheiluhan on oikeastaan vain pieni pisara hevosurheilun meressä maailmanlaajuisesti tarkasteltuna, joten hyvin kiinnostavaa tämä on.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


